An Evening at Lake Bodom - Tribute to Children of Bodom
Erään kansainvälisesti menestyneimmän suomalaisen muusikon, kitaravirtuoosi Alexi Laihon poismeno kosketti ihmisiä ympäri maapalloa. Niin myös meitä, Alexin musiikin parissa enemmän tai vähemmän varttuneita oululaisia punkkareita.
Päädyimme muistelemaan COB:n kappaleita vanhalla kaveriporukalla treenikämpälle ja muutaman session jälkeen oli todettava, että nämähän kulkevat ihan mallikkaasti. Pian syntyikin idea livekeikoista. Tuvan täyteen vetäneet keikat Kemissä ja Oulussa osoittivat, että jengillä on edelleen kova palo kuulla tätä musiikkia livenä.
Saappaissa joihin päätimme hypätä riittää eittämättä kokoa, mutta tämä tuntui oikealta tavalta kunnioittaa erästä suurista esikuvistamme. Tervetuloa siis On The Rocksiin viettämään iltaa Children Of Bodomin ikivihreiden parissa!
The Band:
Laulu: Toni Portimo
Kitara: Olli Nisula
Kitara: Olli Rinne
Basso: Juha Anttila
Koskettimet: Lasse Launimaa
Rummut: Joonas Alaräihä
Illan avaa valkeakoskelainen, nosteessa oleva metalliyhtye BLOODY FALLS.
Aikataulu:
20:00 ovet
20:30 Bloody Falls
21:30 Tribute to Children of Bodom
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 16 €
– ovelta 18 €, mikäli jäljellä
https://www.rocks.fi/tapahtumat/an-evening-at-lake-bodom-tribute-to-children-of-bodom/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































