Avajaiset: Shallow Springs
Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Shallow Springs -näyttelyn avajaiset taiteilijoiden läsnäollessa keskiviikkona 12. huhtikuuta klo 18–20.
Shallow Springs -näyttelyllä on kolme kuraattoria: Kohtan toiminnanjohtaja Anders Kreuger (Ruotsi/Suomi, 1965) ja taiteilijat Jaakko Pallasvuo (Suomi, 1987) ja Miša Skalskis (Liettua/Suomi, 1994). Yhdessä he ovat valinneet kaksitoista taiteilijaa – kolme jokaisesta Baltian maasta ja kolme Suomesta.
Kohtan päätös järjestää Suomessa ja Baltiassa toimivien taiteilijoiden yhteisnäyttely on solidaarisuuden ele, jonka taustalla vaikuttaa Venäjän aloittama hyökkäyssota ja sen erinäiset vaikutukset ympäröiviin seutuihin. Asialla on pragmaattiset ja tunnepitoiset puolensa. Ja kun kerran toteutamme ”geopoliittisen” näyttelyn, voi yksinkertainen vastaavuus toimia kunnioituksen osoituksena: sama määrä taiteilijoita jokaisesta osallistuvasta maasta.
Keskittyminen nuoruuteen ei varsinaisesti liity ”uuden skenen” tai sukupolven etsintään, vaan enemmän toiveeseen näyttää teoksia taiteilijoilta, jotka eivät ole hyytyneet vakiintuneiksi versioiksi itestään. Eri-ikäiset nuoret taiteilijat saavat ajattelemaan tulevaisuutta. On kyse tuntemattomasta, ja silti muodostamme odotuksia.
Taiteilijat:
Gabrielė Adomaitytė (Liettua/Alankomaat, 1994); Māris Ārgalis (Latvia, 1954–2008); Milla Aska (Suomi, 1993); Marikki Hakola (Suomi, 1960); Madlen Hirtentreu (Viro, 1993); Elvyra Kairiūkštytė (Liettua, 1950–2006); Miska Kukkohovi (Suomi, 2001); Daria Melnikova (Latvia, 1984); Rait Prääts (Viro, 1952); Anna Škodenko (Viro, 1986); Viktor Timofeev (Latvia/USA, 1984); Justinas Vilutis (Liettua/Ranska, 1991)
https://kohta.fi/exhibition/shallow-springs/
https://www.facebook.com/events/716674716868272/?

Tapahtumapaikka / Venue
Työpajankatu 2 B, rakennus 7, 3. krs
00580 Helsinki
Kohta on taidehalli ja tila nykytaiteelle Teurastamolla, Helsingin Tukkutorilla.
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: