Scott Henderson Trio (US)
Lämppärinä kiertueella nähdään soolona esiintyvä ja niin ikään tammikuussa uuden albumin julkaiseva Ape Shifter-kitaristi Jeff Aug. Tämän lisäksi Scott Henderson Trion kokoonpanossa tulevalla Euroopan-kiertueella nähdään erikoisvieraana mimmienergiaa mukaan tuova kitaristi Lina Mastalska.
Hendersonin bändissä rytmisen peruspilarin muodostavat dynaaminen ranskalaiskaksikko, basisti Romain Labaye sekä rumpali Archibald Ligonnière, jotka olivat mukana jo Hendersonin Jazz Times-lehden äänestyksessä vuoden 2019 parhaaksi fuusioalbumiksi valitulla ”People Moverilla”, sekä albumia seuranneella kiertueella. Tulevaa pitkäsoittoaan Henderson kuvailee uransa toistaiseksi monipuolisimmaksi levytyksekseen, joka tarjoilee paljon tuttua, mutta samalla myös hieman uusia tuulia.
Jo 1980-luvulla Tribal Tech-yhtyeen kanssa jazzyleisön huulille noussut Henderson on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä genren kiinnostavimmista muusikoista / säveltäjistä omaperäisellä ja ilmeikkäällä tyylillään. Väkevänä kitaravisionäärinä Hendersonilla on hämmästyttävä kyky yhdistää niin jazzin, rockin, funkin kuin bluesinkin elementtejä autenttisella, saumattomalla ja musiikillisella tavalla. Vuosikymmenten saatossa Henderson on kiertänyt ja levyttänyt lukuisten jazz-ikonien kuten Chick Corean, Joe Zawinulin ja Jean-Luc Pontyn kanssa.
Scott Henderson Trio:
Scott Henderson, kitara
Romain Labaye, basso
Archibald Ligonnière, rummut
Special Guest: Lina Mastalska, kitara
Aikataulu:
Klo 19:00 Jeff Aug
Klo 20:10 Scott Henderson Trio
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agfx7f5osm
https://fb.me/e/4fcjI4Rks
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |