Uudenvuoden Nahkamiekka: Finntroll, Crimfall, Cavus, Ensiferum, Draugnim, Brymir
Sotureiden keskuudessa suurta arvostusta nauttiva uudenvuoden bakkanaali jatkaa perinnettä välivuoden jälkeen. Luvassa on tuttuun tapaan viikonlopun mitalta miekkoja, kilpiä, nahkaa, folkkia, viikinkejä ja vuoden vaihtumisesta aiheutuvaa mekkalointia!
Esiintyjät alla lisätiedoissa:
Perjantai:
Nosturissa nähdään Finntroll. Ehdottomasti suomalaisen folk-metallin kulmakiviin kuuluva Finntroll tuo lavalle sotamaalauksia, vahvaa, ajoittain black-metalliin taittuvaa folk-metallia sekä tarinoita mytologiasta ja shamanismista.
Spinefarmille kiinnitetty bändi CRIMFALL yhdistelee musiikissaan useita eri tyylilajeja aina folkista black metalliin ja kietoo paketin elokuvamaailmasta tuttuun ilmaisuun.
Show ilmoille pistää myös likainen ja ruma CAVUS, jonka musiikki koostuu alkoholin höyryisten black metal -riffien, rohisevan laulun ja rock n' roll -grooven yhdistelmästä.
Lauantai: Vuoronsa lavalla saa Ensiferum, joka on suomalaisen folk/viikinki-metallin selkeä lippulaiva. Musiikki ammentaa vaikutteita viikinkimetallista, melodisesta deathista kuin Kalevalastakin. Tukanheiluttelulta ei voida siis välttyä.
Yleisön valmistelemisesta huolehtivat pakanametallia soittava Draugnim sekä eeppisen melodisen metallin nousukas Brymir.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |