Night Birds (Us), Ydinperhe, The Heartburns, ma 11.8.
www.facebook.com/pages/The-Heartburns
Melodista punkrockia ja 80-lukulaista hardcorea soittava yhdysvaltalainen Night Birds saapuu ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Yksi tämän hetken kuumimmista uusista punk-bändeistä päättää Euroopan-kiertueensa Kuudennelle Linjalle maanantaina 11. elokuuta. Illan avaa kotimaisen hardcore-punkin keskeisiin nimiin kuuluva Ydinperhe.
Keväällä 2009 New Jerseyssä perustettu Night Birds tunnetaan kiivastempoisesta ja surf-vaikutteisesta punkrockista, joka tuo mieleen kalifornialaiset 80-luvun hardcore-yhtyeet Circle Jerksistä Dead Kennedysiin. Yhdysvaltojen itärannikolta ponnistava nelikko on vasta muutaman vuoden kestäneen uransa aikana julkaissut kaksi pitkäsoittoa, "The Other Side of Darkness" (2011) ja "Born to Die in Suburbia" (2013), sekä yhteislevytyksiä esimerkiksi Good Riddancen kaltaisten bändien kanssa. Niin Grave Mistake Recordsin kuin Fat Wreckinkin kautta materiaalia julkaissut Night Birds keikkailee lähitulevaisuudessa muun muassa NOFX:n ja All:n kanssa.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |