The Jon Spencer Blues Explosion (Usa), Talmud Beach, Dj Watusi Zombie, la 19.7.
Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Keikan jälkeen Tavastialla Lauantaidisko klo 23.30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon.
Tavastialla lämmittelevät Talmud Beach ja DJ Watusi Zombie!
thejonspencerbluesexplosion.com
New Yorkin vaihtoehtopiireistä maailmanlaajuiseen kulttimaineeseen noussut The Jon Spencer Blues Explosion saapuu viimeinkin ensimmäisille klubikeikoilleen Suomeen. Pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt trio nähdään Helsingissä Tavastialla lauantaina 19. heinäkuuta ja seuraavana iltana Tampereen Klubilla.
Vuonna 1991 perustettu The Jon Spencer Blues Explosion on rämisevästä vaihtoehtorockista, blues-vaikutteista garagesta, perinnetietoisesta rock'n'rollista ja ajoittain jopa hiphopista ja elektronisesta musiikista ammentava trio. Edelleen alkuperäisessä trio-kokoonpanossa Jon Spencer/Judah Bauer/Russell Simins keikkaileva yhtye on toiminut merkittävänä esikuvana lukemattomille yhtyeille The White Stripesista The Black Keysiin, ja vuosien saatossa kolmikko on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Beckin, RL Burnsiden, DJ Shadow'n ja Beastie Boysin kanssa.
2000-luvun puolivälissä telakalle vetäytynyt JSBX palasi keikkalavoille vuonna 2010, ja kahta vuotta myöhemmin yhtyeeltä ilmestyi huippuarviot saanut paluualbumi "Meat and Bone". Parhaillaan yhtye valmistelee seuraavaa pitkäsoittoaan; nauhoituksia on tehty ainakin New Yorkin maineikkaalla Daptone-studiolla.
Aikaisemmin The Jon Spencer Blues Explosion on vieraillut Suomessa ainoastaan kesän 2002 Ruisrockissa, ja lisäksi bändin keulahahmo Jon Spencer on soittanut Suomessa kahdesti toisen bändinsä Heavy Trashin kanssa. Tulevat Suomen keikat järjestetään yhteistyössä Stupido-Shopin kanssa.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |