Suvilahden Yläpuutarhan Piknik-juhlat (Vialka & Hermanni Turkki)
Yläpuutarha sijaitsee Itäväylän rampin kupeessa, Suvilahden kartalla koodi 12: http://www.suvilahti.fi/sites/suvilahti/files/map-page/inline-files/aluekartta.pdf
Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se on sopiva kaikenikäisille. Ohjelmassa on nurmikolla lekottelun ja kesästä nauttimisen lisäksi elävää musiikkia HERMANNI TURKIN ja VIALKAN tarjoilemana.
Omat mölkyt, footbagit ja eväät mukaan - ja omat roskat tietysti pois. Samana päivänä viereiselle Suvilahden tapahtumakentälle levittyvät myös Suvilahden markkinat klo 12-18.
Esiintyjistä:
(soitot n. klo 18-20)
HERMANNI TURKKI on vuoden 2011 tammikuussa perustettu folkmelskettä soittava orkesteri, jonka kappaleet on tehty laulettavaksi kaduilla ja siksi yhtyeen äänimaailmaa hallitsevat tarinoiva ja teatraalinen soololaulu, voimakkaat yhteislaulut ja kirmailevat melodiariffit. Seitsenhenkisen orkesterin soitinvalikoimaan kuuluu mm. harmonikka, ukulele, läskibasso, klarinetti, mandoliini, cajon, perkussiokioski, melodika, huuliharput ja ksylofoni.
www.hermanniturkki.com
VIALKA (FRA) on kiertänyt väsymättömästi kaikkia maailman kolkkia aina perustamisvuodestaan 2002 alkaen. Energinen duo Marylise Frecheville (perkussiot & laulu) ja Eric Boros (baritonikitara & laulu) soittaa häpeilemättömästi kaikki rajat ylittävää musiikkia, joka on imenyt vaikutteensa perinteisestä ja modernista undergroundista.
www.vialka.com
Oranssi ry - www.oranssi.net
Suvilahti - www.suvilahti.fi
Suvilahden Markkinat - www.suvilahdenmarkkinat.fi
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |