Mokoma, pe 7.11.
Anniskelualue (K-18)
Ovella peritään 2,8 euron eteispalvelumaksu käteisellä
MOKOMA LÄHTEE SYYSKIERTUEELLE
Mokoma ei kauaa laakereillaan lepäile. Yhtye heitti kesä-heinäkuussa kiertueen, ja nyt kokoonpano on taas valmis palaamaan lavoille. Syyskiertue starttaa Lappeenrannasta 31. lokakuuta. Tyylilleen uskollisena bändi on nimennyt kiertueensa varsin yksinkertaisesti "Shadows of Fallen Autumn Leaves Under the Grim Northern Lights of Darkness 2014.
Ennen kiertuetta Mokoma kerkeää kuitenkin vielä studionkin puolelle työstämään uutta materiaalia. Seuraava albumi on tarkoitus julkaista ensi vuoden puolella.Yhtyeen faneja tietenkin kiinnostaa, mahtaako uusi materiaali näkyä tai kuulua syksyn kiertueella. "Lähdemme kiertueen ekalle keikalle suoraan studiosta. Bändi on siis kovassa iskussa soitannollisesti, emmekä varmastikaan malta olla esittelemättä yhtä-kahta uutta biisiä vanhojen rallien ohessa. Täytyy myös toivoa, että mahdumme vielä keikkatrikoisiin studion pizzakuurin jälkeenkin", Tuomo Saikkoinen heittää.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |