Kotiteollisuus, la 13.12.
Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Keikan jälkeen Tavastian Lauantaidisko klo 23.30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon.
Kotiteollisuus lähtee kiertueelle lokakuun lopussa. Kossupillin paluu ja kosto -kiertue, jonka lähtölaukauksena toimii uuden, ”Murheen mailla II” -kokoelman julkaisu 17. lokakuuta, tuo karavaanin Tavastian lavalle lauantaina 13. joulukuuta.
”Murheen mailla II” on kolmen levyn kokoelma, joka pitää sisällään yhden levyn verran hittejä ja toisen levyllisen harvinaisuuksia. Albumikokonaisuuteen kuuluu myös kolmas levy, mutta salaisuuden verho pysyy vielä sen päällä. Kokoelmalevyllä on myös kaksi täysin uutta kappaletta, joista toinen, ”Helvetti jäätyy”, ilmestyy sinkkuna 26. syyskuuta.
Syyskiertueen varsin omaleimaisesta nimestä kertoo lisää kukapa muukaan kuin Hynysen Jouni: ”Tänä kesänä kehitimme kossupillin. Se on sellainen pitkä putkilo, josta kuuluu ääni kun sitä liikuttelee edestakaisin. Teippasimme sen kiinni kossupulloon ja aina kun joku ottaa keikkabussissa kaariryypyn, kossupillin vieno ääni kutsuu koko porukan koolle. Ehdoton ja ainoa kesäbiisi minulle.”
Kotiteollisuuden kesän keikkarupeama oli onnistunut, ja Hynysen mukaan hyvää settiä on jatkossakin luvassa: ”Tämä oli sen verran varma ja hyvä kesä, mitään kommelluksia ei ollut. Oli vain armottoman hienoa soittosuoritusta kerta toisensa jälkeen. Jopa laulukin kulki, joka merkittäköön aikakirjoihin. Joka jätkällä on työmoraali tällä hetkellä sen verran korkealla, että sama meno jatkuu varmasti syksyn keikoillakin. Lisäksi kun syyskuussa pääsemme aloittamaan seuraavan levymme tekoa, ja lokakuussa julkaistava kokoelma tavallaan niittaa tuotantomme Aaltosen Miitrin mukaantuloon saakka, niin fiilis on hyvä. Istumme puhtaan pöydän ääressä, neljä miestä yhtenä rintamana. Pöydällä makaa vain yksi riskitekijä: kossupilli.”
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |