The Juan Maclean (New York), Jaakko Kestilä, Emma Valtonen, pe 12.9.
www.facebook.com/thejuanmaclean
THE JUAN MACLEAN
(DFA RECORDS, NEW YORK)
JAAKKO KESTILÄ & EMMA VALTONEN
KAMMARISSA:
MIKKO SILTANEN & VILLE HÄKKINEN
Yhdysvaltalainen tanssimusiikkiartisti The Juan MacLean pistäytyy dj-kiertueellaan Helsingin Kaiku-klubilla perjantaina 12. syyskuuta. LCD Soundsystemin James Murphyn perustaman DFA-levy-yhtiön ydinryhmään kuuluva muusikko julkaisee syyskuussa uuden albuminsa In a Dream.
1990-luvulla Six Finger Satellite -post-hardcore-yhtyeessä soittanut artisti (oikealta nimeltään John MacLean) on julkaissut tanssimusiikkia aina DFA-merkin alkuajoista lähtien. Vuoden 2008 single Happy House lukeutuu kuluvan vuosituhannen tunnusomaisimpien klubihittien joukkoon. Kappaleen vokaaliosuuksista vastaava, LCD Soundsystemissakin vaikuttanut Nancy Whang tunnetaan pitkäaikaisesta yhteistyöstään MacLeanin kanssa. Whang on mukana myös housea, newyorkilaista punk-diskoa ja popkoukkuja yhteen sulattavalla kolmosalbumilla sekä siltä lohkaistulla A Simple Design -singlellä.
The Juan MacLean on kunnostautunut myös ahkerana remixaajana. Muiden muassa Daft Punk, Air, Yoko Ono ja Depeche Moden Dave Gahan ovat saaneet MacLeanin tunnusomaisen klubikäsittelyn. Pumppaavan hikisestä dj-työskentelystä osviittaa antaa puolestaan muutaman vuoden takainen DJ-Kicks -miksauslevy.
Edellisen kerran The Juan MacLean nähtiin dj-keikalla Helsingissä vuonna 2010. Livekokoonpanonsa kanssa hän esiintyi vuotta aiemmin Flow Festivalilla. Kaikussa mukana ovat paikallisväriä edustavat Jaakko Kestilä ja Emma Valtonen sekä Kammarin tiskijukat Mikko Siltanen ja Ville Häkkinen.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |