Vaskivuoren Musikaali: Pikkukaupungin Noidat
Pirullinen musikaalikomedia ensi kertaa Suomessa 9.1.2015
THE WITCHES OF EASTWICK – PIKKUKAUPUNGIN NOIDAT
Kolme elämäänsä kyllästynyttä naista tilaa itselleen täydellisen miehen. He eivät tiedä mitä saavat, kun Darryl Van Horne saapuu heidän sovinnaiseen pikkukaupunkiinsa. Naiset löytävät taitonsa, sisäisen voimansa - ja noituuden. He saavat pikkukaupungin pois tolaltaan. Hupsis! Taikatemput riistäytyvät käsistä ja muuttuvat julmemmiksi. Hupsis hupsis! Darrylista on haittaa jokaiselle, joka hänen tielleen osuu. Kolminkertainen hupsis! The Witches of Eastwick – Pikkukaupungin noidat on hysteerisen pirullinen musikaalikomedia. Vauhdikkaita musiikkinumeroita, jännitystä ja romantiikkaa sisältävän musikaalin sävellyksiä on kutsuttu lajissaan taivaallisiksi. Näyttämöllä nähdään yli kuusikymmentä lukion opiskelijaa, joiden energia, ilo ja taito välkähtelevät kuin salamat noitien yötaivaalla. Musikaali perustuu John Updyken samannimiseen romaaniin, jonka pohjalta tehdyssä kulttielokuvassa Noidat vuodelta 1987 Jack Nicholson näytteli Darrylin roolin.
MUSIIKKI Dana P. Rowe
TEKSTI JA LAULUJEN SANOITUS John Dempsey
SUOMENNOS Leena Gardiner
LAULUT Saija Kemppainen
OHJAUS Leena Gardiner
MUSIIKINJOHTO Mika Karhunen
KOREOGRAFIA Ulpu Puhakka
LISÄTIETOJA pikkukaupunginnoidat.blogspot.fi facebook.com/thewichesofeastwick
VASKIVUOREN LUKION/ VASKIVUOREN LUKION MUSIIKKISEURA RY:N TUOTANTO
Tapahtumanumero R-Kioskeilla: 107952.
Koululaisnäytökset myynnissä ainoastaan puhelinpalvelussa, p. 0600 900 900 (1,98 €/min+pvm) avoinna joka päivä 7-22.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |