Live From Buena Vista – The Havana Lounge
Kuubalaiset Buena Vista –mestarit konsertoimaan Suomeen joulukuussa!
Kuubalaisen Buena Vista –musiikin mestarit saapuvat konsertoimaan maahamme joulukuussa. Muun muassa Buena Vista Social Clubin ja Afro Cuban All Stars –yhtyeiden jäsenistä koostuva Live From Buena Vista – The Havana Lounge –kokoonpano esiintyy Lahden Sibeliustalossa 7. joulukuuta ja Helsingin Kulttuuritalossa 8. joulukuuta.
Live From Buena Vista – The Havana Lounge vie kuulijansa aikamatkalle Kuubaan ja sen pääkaupungin Havannan musiikintäyteisille kujille. Kokoonpanossa on mukana suuri joukko kuubalaisen musiikin mestareita, joista monilla on takanaan kymmenien vuosien ura muusikkoina ja laulajina.
Yksi kokoonpanon kantavista voimista on Lazara Cachao, joka on ollut mukana lukuisilla Buena Vista Social Clubin kiertueilla. Legendaarisen Omara Portuondon poika Antonio “Pacha” Portuondo esiintyy puolestaan perkussionistina Afro Cuban All Stars –yhtyeessä. Laulaja Evelio Galan on tehnyt vuosien ajan yhteistyötä monien mestarien, kuten Ibrahim Ferrerin ja Compay Secundon kanssa. Lisäksi mukana ovat mm. Buena Vista Social Clubin trumpetisti Amik Guerra ja pasunisti Alberto “Molote” Munoz sekä Afro Cuban All Starsin laulaja Jose Gil Pineda ja joukko nuoria muusikoista, joista on hyvää vauhtia kasvamassa uusia legendoja Buena Vistan maailmaan.
Live From Buena Vista – The Havana Lounge on kokoonpano, jonka mestarit tuovat joulukuussa tuulahduksen ainutkertaisista rytmeistä ja kuubalaisesta tunnelmasta keskelle talvista Suomea.
Kiertueen aikataulu:
7.12. Lahti, Sibeliustalo
8.12. Helsinki, Kulttuuritalo
Kiertueen järjestäjä. Loud Concerts
Kokoonpanon kotisivut: https://www.facebook.com/pages/Live-from-Buena-Vista-The-Havana-Lounge/456616724471505
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |