Quantcast
Video Games Live | Jäähalli, Helsingin jäähalli

Video Games Live

Hinta: 39.50 EUR / 59.50 EUR
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

PALKITTU VIDEO GAMES LIVE HELSINGIN JÄÄHALLISSA MARRASKUUSSA

Palkittu ja ennätyksiä rikkonut Video Games Live vie videopelikokemuksen valovuosia eteenpäin näyttävällä ja vangitsevalla live-show’lla, joka yhdistelee videopelien musiikkia sekä rock-konsertin räjähtävää tunnelmaa sinfoniaorkesterin ja -kuoron säestämänä. Video Games Live päästään kokemaan vihdoin myös Suomessa ensimmäistä kertaa, kun maailmalla mainetta niittänyt show nähdään Helsingin Jäähallissa torstaina 6. marraskuuta. Show’n lipunmyynti käynnistyy Lippupalvelussa torstaina 11. syyskuuta.


Alun perin vuonna 2002 kehitetty Video Games Live on maailman menestynein videopeleihin perustuva kiertävä konsertti, jota on esitetty yli 250 konsertissa 25 maassa viidellä mantereella. Yli 11 000 ihmisen yleisön ensiesityksessään Los Angelesissa keränneen Video Games Liven on päässyt kokemaan jo yli miljoona ihmistä ympäri maailmaa.

Video Games Liven on luonut alan legendaksi noussut videopelisäveltäjä Tommy Tallarico. Tuottamisen lisäksi Tallarico nähdään jokaisessa show’ssa MC:nä ja kitaristina. Ainutlaatuinen multimediakonsertti esittelee uusille yleisöille – perheille, videopelifaneille ja pelaamattomillekin – sinfonisen kokemuksen, jossa hyödynnetään ainutlaatuista videomateriaalia visuaalisesti, musiikkisovituksia, synkronoitua maailmanluokan valotaidetta, elektronisia rytmittelyjä ja interaktiivisia osioita. Video Games Liven orkesterina Helsingissä on Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble, joka tässä show’ssa koostuu 27 soittajasta ja 16 hengen kuorosta.

Show antaa valokeilan musiikille, jota on kuultu kaikkein tärkeimmissä videopelihetkissä – kun pelastetaan prinsessa, voitetaan taistelu, pelastetaan galaksi alieneilta tai päihitetään zombie. Mukana on musiikkia viimeisimmistä läpimurtopeleistä ja kaikkien tuntemista klassikoista.

Video Games Live on julkaissut show’n musiikkia kahden albumin verran, jotka molemmat ovat nousseet Yhdysvaltojen Billboard-listan kärkikymmenikköön. Show’sta on myös tehty palkittu täyspitkä dvd/blu-ray. Vuonna 2010 show näytettiin Yhdysvalloissa PBS-kanavalla ja siitä tuli nopeasti yksi kaikkien aikojen kehutuimmista PBS Specialeista. Video Games Live on päässyt myös Guinnessin Ennätysten Kirjaan maailman isoimpana pelikonserttina, kun se esitettiin livenä yli 100 000 katsojalle Kiinassa.



Video Games Livestä sanottua:
”Captivating! Bombastic!” – New York Times
”Beautiful performance!” – USA Today
“Incredible! Dramatic!” – BBC News
“A digital and musical sensory overload!” – The Village Voice
“Brilliant! Infectious! An eclectic mix of the fun, the classical and the grand.” – London Daily Telegraph

SHOW:
Video Games Live
To 6.11.2014 klo 19.30 Jäähalli, Helsinki
Ovet klo 18

LIPUT:
Myyntiin to 11.9.2014 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 59,50 / 49,50 / 39,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja netistä http://www.lippupalvelu.fi


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Nordenskiöldinkatu 11-13
00250 HELSINKI





Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä
Lue lisää




Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin
Lue lisää




Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä
Lue lisää




Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa
Lue lisää




Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.