Tango Pasion
Tango Pasión: Sinfonía de Tango
Grammy-palkittu, ainutlaatuisella tavalla tanssia ja musiikkia yhdistelevä Tango Pasión palaa keväällä Suomeen osana laajamittaista Euroopan kiertuettaan. Ylistetty argentiinalainen tanssimusikaali tuo mukanaan uuden show’nsa "Sinfonía de Tango", joka on tribuutti säveltäjälegenda Astor Piazzollalle. Suomessa "Sinfonía de Tango" nähdään Helsingissä kuudessa esityksessä helmikuun lopulla, joiden jälkeen vuorossa on esitykset Turussa, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Savonlinnassa, Kuopiossa ja Oulussa maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Esitysten lipunmyynti käynnistyy maanantaina 30. kesäkuuta.
Edellisillä vierailuillaan Tango Pasión -show’n on nähnyt lähes 30 000 suomalaista eikä suosio osoita hiipumisen merkkejä. Tango Pasión on häkellyttänyt yleisöjä kolmella mantereella jo vuodesta 1992 lähtien. Kahdenkymmenen artistin, tanssijan ja muusikon ryhmä muodostaa maailman parhaan tangoshowryhmän. Tango Pasiónilta on totuttu odottamaan perinteisen argentiinalaistanssin parhaimmistoa - tanssijoiden jylhiä ilmeitä ja notkeita taivutuksia, intensiivisiä otteita ja jalkojen yhteenkiertymisiä, huikeita nostoja ja teatraalista ilmaisua. Kaikkea tätä on luvassa myös uudessa "Sinfonía de Tango" -show’ssa.
Tango Pasiónista sanottua:
"Tango Pasión on hekumallinen hetki tanssia, jossa miehet ovat jyhkeitä ja naiset pyörittävät heitä miten haluavat." - M. Saarelainen / Helsingin Sanomat
"A pulverizing show, if you liked Chicago, you will love this" - Daily Mail
"The best part of the evening was the music… running from Gardel to Piazzolla and bristling with café authenticity." - New York Post
Kesto n. 2,5 h, sisältää väliajan
Tuotanto Live Nation Finland Oy
http://www.livenation.fi
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |