Quantcast
Hector: hauras | Helsinki Areena, ent. Hartwall Arena

Hector: hauras

Hinta: 53,50 / 58,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

”HAURAS” - KYMMENEN VUODEN TAUON JÄLKEEN UUSI LEVY, JOTA MITTAVA SYYSKIERTUE JUHLISTAA!

Hectorin syksyllä julkaistavan uuden albumin HAURAS mukaan nimetty konserttikiertue starttaa Jyväskylästä keskiviikkona, 29. päivä lokakuuta ja päättyy Hartwall Areenalle, Helsinkiin lauantaina 29. päivä marraskuuta.

Kaiken kaikkiaan kiertueeseen sisältyy yhteensä 16 konserttia eri puolilla maata.

Joulunalusviikkojen perinteisiä, parin kolmen konsertin live-pyrähdyksiä akselilla Helsinki-Turku-Tampere lukuun ottamatta Hector on pitänyt viime vuodet matalaa profiilia ja lukuisista kyselyistä huolimatta pysytellyt tiukasti poissa keikkakuvioista. Vuosina 2012-2013 Hector esiintyi kuitenkin Lahden Kaupunginteatterin Hair-musikaalissa Vietnam-veteraanin roolissa.

Edellisen kerran Hector nähtiin koko maan kattavalla konserttikiertueella kolmisen vuotta sitten, syksyllä 2011, jolloin hän teki menestyksellisen ”Aikamatka 1966 – 2011” -turneen monilta live-keikoilta jo tutuksi tulleen Power Band -kokoonpanonsa kanssa. Freeman oli kiertueen vieraileva tähti.

Hectorin hartaasti odotettu, uusi albumi HAURAS julkaistaan vihdoin ensi syksynä! Edellinen, Platinaa myynyt EI SELITYKSIÄ, ilmestyi syksyllä 2004. Albumin soitetuimpia kappaleita olivat mm. Kuunnellaan vaan taivasta, Kun rakkaus saapuu kaupunkiin, Lähes onnellinen mies ja Olishan se hienoo.

”Edellisen albumin julkaisusta on tosiaankin kulunut jo kymmenen vuotta. Ja kymmenen vuotta on tietysti pirun pitkä aika jopa levyn tekemiseen, mutta hiljaa hyvä tulee. Itse olen ainakin tosi tyytyväinen uuden HAURAS -levyn materiaaleihin,” Hector toteaa iloisena.

”Siltä julkaistaan ensimmäinen single Juhannuksen aikoihin. Sovimme jo silloin kymmenen vuotta sitten tuottaja Okko Larun kanssa, että jos hengissä ollaan, tehdään yhdessä myös seuraava levy.”

On vaikea usko, että suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden pioneereihin kuuluvan Hectorin ura alkoi melkein 50 vuotta sitten, vuonna 1966, jolloin tuolloin vasta 19-vuotiaan lukiolaisen esikoissingle Palkkasoturi nousi Suomen listakärkeen. Ja kaiken kansan tuntemia hittejä Hectorilla totisesti riittää: Mandoliinimies, Nostalgia, Olen hautausmaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Herra Mirandos, Asfalttiprinssi, Lapsuuden loppu, Ake, Make, Pera ja mä, Laura, Kuinka voit väittää, Hannikaisen baari, Kissojen yö, Ei mittään, Eurooppa, Kadonneet lapset, Jos Sä tahdot niin, Juodaan viinaa, Yhtenä iltana jne.

Mukana syksyn konserttikiertueella sekä tietenkin myös tulevalla levyllä on Okko Larun johtama, entisestään kasvanut Power Band, jonka ammattitaidon ja muuntautumiskyvyn ansiosta Hectorin visuaalisesti yhä näyttävämmät konsertit voivat olla mitä tahansa akustishenkisen suvantotuokion ja muhkean rock-show’n väliltä.

HAURAS–KONSERTTIKIERTUE

Ke 29.10. Paviljonki, JYVÄSKYLÄ, pe 31.10. Jäähalli, LAPPEENRANTA, la 1.11. Kuopio-halli, KUOPIO, ke Jäähalli, MIKKELI, pe 7.11. Areena, JOENSUU, la 8.11. Jäähalli, KOUVOLA, ke 12.11. Logomo, TURKU, pe 14.11. Lappi Areena, ROVANIEMI, la 15.11. Ouluhalli, OULU, ti 18.11. Tampere-talo, TAMPERE, ke 19.11. Elenia Areena, HÄMEENLINNA, pe 21.11. Karhuhalli, PORI, la 22.11. Areena, SEINÄJOKI, ke 26.11. Kivikylä Areena, RAUMA, pe 28.11. Lahti halli, LAHTI ja la 29.11. Hartwall Areena, HELSINKI.

Kaikki konsertit alkavat kello 19.30. Ovet avataan kello 18.00, Turussa kello 17.30. Konsertin kesto n. 3h väliaikoineen.

LIPUT:
Lipunmyynti alkaa Menolipussa, Lippupalvelussa ja Lippupisteessä maanantaina 23. kesäkuuta kello 9.00.
Liput toimituskuluineen alkaen 49,50 euroa paitsi Hartwall Areena alkaen 53,50 euroa / 58,50 euroa.

Kaikkiin konsertteihin saatavilla oleva VIP-illallispaketti alkaen 109,00 euroa + alv. 24% paitsi Hartwall Areenan illallispaketti alkaen 139,00 euroa +alv. 24%.
Illallispaketti sisältää uuden, syksyllä julkaistavan levyn!

Lisätiedot: www.menolippu.fi

Pysäköinti Hartwall Arenalla on maksullinen (10 €, maksu käteisellä).
Mikäli olet valinnut toimitustavaksi printtiliput, muistathan tulostaa pdf-liput mukaasi ennen Hartwall Arenalle menoa!

Logomon saapumisesta ja pysäköinnistä ks. www.logomo.fi


Liput kampanjahintaan saatavissa rajoitetun ajan!




Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Areenankuja 1
00240 HELSINKI





Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä
Lue lisää




Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin
Lue lisää




Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä
Lue lisää




Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa
Lue lisää




Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

⭐ Voit myös nostaa ja promota tapahtumaasi tehokkaasti kauttamme.

If you want to promote your event, just ask about the options

Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.