Linnanmäen sirkuskoulun Ystävänpäivän show
Helsingin Laaksossa järjestettävässä Linnanmäen Ystävänpäivän Show'ssa esiintyvät niin nuorimmat harrastajat kuin edistyneimmät esiintyvätkin.
Ensi esityksensä saavat mm. esiintyvän ryhmän itselleen käsikirjoittamat ja suunnittelemat kokonaisuudet teemalla Kohtaamisia.
Kesto 2h, liput 8/12e
Paikka: Lehtikuusentie 6, Mikael-sali
http://www.linnanmaensirkuskoulu.fi/
Linnanmäen sirkuskoulu on Suomen toiseksi vanhin nuorisosirkus. Se on perustettu vuonna 1981. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Lasten Päivän Säätiö luopui sirkuskoulun vetovastuusta. Perustettiin Linnanmäen sirkuskoulun kannatusyhdistys ry, joka aloitti virallisesti toimintansa syksyllä 2002 ja jatkoi täten sirkuskoulun pyörittämistä. Lasten Päivän Säätiö on yhä sirkuskoulun yksi taloudellinen tukija. Linnanmäen sirkuskoulussa on ehtinyt vuosien saatossa olla mukana monia nykyisin omilla aloillaan hyvinkin menestyneitä suomalaisia, kuten Iiro Seppänen, Mika Häkkinen, Jaakko Saariluoma, Cia Canger ja Juha Kurvinen.
Linnanmäen sirkuskouluun ovat kaikki tervetulleita taitoihin, taustoihin tai esimerkiksi varallisuuteen katsomatta. Tämän hetkistä harrastustoimintaa rahoitetaan lukukausimaksuilla, esiintymisillä ja avustuksilla. Yhdistys pyrkii kehittämään toimintaa tukevaa aktiivista vanhempainrinkiä.
Hallitus muodostuu sirkuskoulun oppilaiden vanhemmista. Hallitukseen kuuluu neljä varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä. Hallitus nimeää kannatusyhdistyksen toiminnanjohtajan.
Linnanmäen sirkuskoulu kuuluu Suomen nuorisosirkusliittoon ja on vakiinnuttanut paikkansa Suomen nuorisosirkustoiminnassa. Toimikautensa ajan se on nostanut lajin suosiota pääkaupunkiseudulla.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |