Ane Brun
ANE BRUN KLUBIKEIKALLE HELSINKIIN LOKAKUUSSA
Uuden levyn julkaisua syksylle valmisteleva norjalainen laulaja-lauluntekijä Ane Brun saapuu klubikeikalle The Circukseen perjantaina 2. lokakuuta.
Norjalaisyntyinen, sittemmin Ruotsiin asettunut Ane Brun on julkaissut tänään myös ensimmäisen singlensä vielä nimeämättömältä tulevalta albumiltaan. ”Directions”-single tarjoilee aikaisempaa rytmisempää Ane Brunia – mukana on dramaattiset rummut, tyylikkäät piano- ja kontrabassosovitukset sekä tietysti tutuksi tullut Brunin enkelimäinen laulu. Tulevaa levyään Brun kuvailee aikaisempaa ulospäinsuuntautuneemmaksi ja paluuksi teini-ikäisenä kuuntelemansa musiikin pariin. ”Minulla on pitkä Spotify-lista, jolla on DJ Shadow’ta, DJ Krushia ja monenlaista upeaa trip hopia, jazzia ja electronicaa. Kuuntelin sitä ja mietin mistä erityisesti pidän siinä”, Ane Brun kertoo. ”Lisäksi inspiraationa toimivat Charles Mingusin ja Duke Ellingtonin kaltaiset artistit: heidän albumiensa raaka soundi, joka inspiroi 90-luvun levyjä. Halusin lauluni leijuvan tuon tyylisten rytmien päällä.”
Ane Brunin ajattoman moderni musiikki on kerännyt vertauksia mm. Feistin ja Kate Bushin kaltaisiin nimiin. Luomisvoimainen ja omaehtoinen artisti aloitti aloitti musiikkiuransa 2000-luvun alussa katusoittajana Barcelonan ja San Sebastianin kaduilla ennen muuttoaan Ruotsiin, jossa musiikintekeminen vei naisen toden teolla. Moneen kertaan palkittu ja albumeillaan platinaa ja kultaa myynyt Brun pyörittää myös omaa levy-yhtiötään Balloon Ranger Recordingsia, jonka kautta tulevakin studiolevy julkaistaan.
KEIKKA:
Ane Brun (NOR)
Pe 2.10.2015 The Circus, Helsinki
Ovet klo 20, ikäraja K-18
LIPUT:
Palvelumaksuineen alkaen 32 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä http://www.lippupalvelu.fi
http://www.anebrun.com
http://www.livenation.fi
Järjestäjä: Live Nation Finland Oy
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |