Nopsajalka - Levynjulkaisukeikka, to 21.5.
Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.
Showtime 21:00
Nopsajalan uuden "Mun"-levyn julkaisua juhlitaan Tavastialla 21. toukokuuta. Albumin ensimmäinen single ”Niin kuin mä” on Nopsajalan kahdeksas top 20 -radiohitti kolmen vuoden sisällä
”Mun” on toinen puolisko kahden täysmittaisen albumin kokonaisuudesta, jonka ensimmäinen osa ”Sun” julkaistiin viime vuonna. Intiimin ”Sun”-albumin vastapainoksi ”Mun” on edeltäjäänsä tanssittavampi ja rytmisempi levy
Nopsajalka on tuottanut, äänittänyt, miksannut, soittanut, säveltänyt ja sanoittanut albumit pääosin itse. Uusi albumi sisältää myös entistä enemmän bändisoittoa, joka hioutui huippuunsa viimevuotisilla keikoilla.
”Tämä kokoonpano on tehnyt töitä yhdessä nyt reilun vuoden verran ja nyt tuntuu, että livenä Nopsajalka on ihan oikea yhtye”, Nopsajalka kertoo.
Mun -albumilta on julkaistu toistaiseksi yksi single, radiolistan top20:een noussut ihmisten erilaisuudesta muistuttava levyn avausraita Niin kuin mä.
"Näinä ahdasmielisyyden aikoina on hyvä muistuttaa, että kaikki ihmiset on erilaisia. Varsinkin netissä lietsotaan paljon propagandaa siitä miten asiat pitää tehdä ja esimerkiksi mitä pitäisi syödä ja mitä ei. Kaikilla on kuitenkin omat juttunsa ja persoonallisuutensa”, kertoo Nopsajalka kappaleen sanomasta.
Nopsajalka on helsinkiläinen artisti, muusikko ja tuottaja, joka kuuluu kotimaisen reggaen ja rytmimusiikin pioneereihin. Soolouransa ohella hän on tullut tutuksi yhtyeistä Elokuu, Soul Captain Band sekä Kapteeni Ä-ni. Vuodesta 2012 lähtien Nopsajalka on kirjoittanut ja laulanut peräti kahdeksan top 20 -radiohittiä, joista neljä ensimmäistä (Soutaa huopaa, Saatilla, Tänään lähtee, Valvoo) Elokuu-yhtyeen riveissä ja neljä viimeisintä (Nautintoo, Lupaan olla, Seuraava feat. Erin, Niin kuin mä) soolona.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |