Pihka Ja Myrsky, Sonik, pe 22.5.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €
Lippu oikeuttaa jäämään klo 23:30 alkavalle Rockdisco -klubille
Showtime:
22.00 Sonik
23.00 Pihka ja myrsky
Pihka ja myrsky on joensuulaislähtöinen räiskyvä pop-yhtye kahdella solistilla. Sitä on verrattu mm. The Arkiin, PMMP:hen ja Coldplayhin. Debyyttialbumi julkaistiin keväällä 2014. Uuden, syksyllä 2015 julkaistavan levyn ensimmäinen single "Sydän ei nuku" oli mukana Uuden musiikin kilpailussa, ja sen tuoman julkisuuden myötä yhtye julkaisee kevään 2015 aikana useammankin singlen. Vaikka Pihka ja myrsky panostaa omaperäisiin videoihin ja sympaattisiin äänitteisiin, keikka on se paikka jossa siihen rakastutaan.
Sonik on vuonna 2013 perustettu joensuulaisyhtye, joka laulaa sinulle tutuista ihmisistä ja tapahtumista. Musiikilliset vaikutteet kasaantuvat laajalta alueelta kasaripopista kantriin luoden raikkaan yhdistelmän, jossa tarttuvat melodiat ja värikkäät sovitukset silataan moniäänisillä lauluharmonioilla. Jäsenet (Ville Härkönen, Heikki Marttila, Antti Perälä, Jari Lappalainen) ovat ennestään tuttuja mm. Stellasta, Marylandista ja Rödsögårdenista. Yhtyeen debyyttialbumi valmistuu kevään 2015 aikana.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |