Hori Smoku Summer Boogaloo
HORI SMOKU -FESTIVAALIN VIIMEISET ESIINTYJÄT SELVILLÄ
24.-25.7.2015 Helsinki, Ääniwalli
Dead Moonin ja The Goriesin tähdittämän Hori Smoku Summer Boogaloon viimeiset esiintyjät ovat varmistuneet. Tapahtumassa nähdään aikaisemmin julkistettujen 17 artistin lisäksi brittiläiset The KVB ja Black Time sekä kotimainen Talmud Beach. Helsingin Ääniwallissa 24.-25.7.2015 järjestettävän kaksipäiväisen klubifestivaalin esiintymispäivät ovat selvillä ja päiväkohtaiset liput myynnissä.
Post-punkia, shoegazea ja minimalistista elektronista musiikkia yhdistelevä lontoolaiskaksikko The KVB nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa. The Jesus and Mary Chainin, The Raveonettesin ja The Curen kaltaisiin yhtyeisiin verrattu yhtye äänitti viimeisimmän julkaisunsa, kesällä 2014 ilmestyneen ”Out of Body” -ep:n yhteistyössä The Brian Jonestown Massacresta tutun Anton Newcomben kanssa, ja rumpuja levyllä soittaa Stereolab-rumpali Joe Dilworth.
Toinen ulkomainen vahvistus on autotallipunkia soittava brittiläinen Black Time. Esimerkiksi Ty Segallin kanssa julkaistusta split-LP:stä muistetulta bändiltä ilmestyy tänä keväänä pitkän tauon jälkeen uusi albumi ”Aerial Gobs of Love”. Hori Smoku Summer Boogaloon viimeinen kotimainen lisäys on blues-vaikutteista boogierockia soittava Talmud Beach.
Pe 24.7.2015:
THE GORIES (USA)
JACCO GARDNER (NL)
THE KVB (UK)
THE FANATIC IV
THE ACHTUNGS
ACID RUNS
THE SHANGRI BLAHS
CHARM BAGS
+Hori Smoku DJ’s
La 25.7.2015:
DEAD MOON (USA)
MOON DUO (USA)
BUCK BILOXI AND THE FUCKS (USA)
ACID BABY JESUS (GR)
GIORGIO MURDERER (USA)
BLACK TIME (UK)
PÄÄ KII
HOPEAJÄRVI
THE SULTANS
TALMUD BEACH
SÄRKYNEET
LÄHTEVÄT KAUKOJUNAT
+Hori Smoku DJ’s
LIPUT:
2pv liput alk. 45 EUR
1pv lippu perjantai alk. 25 EUR
1pv lippu lauantai alk. 28 EUR
Ennakkomyynti: Tiketti
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |