God Is An Astronaut (Irl), la 12.9.
Liput ovelta 23 € / Korjaamolainen 21 €
Alennukseen oikeuttava Korjaamolainen-kortti tarkistetaan tapahtuman ovella. Korjaamolaiseksi voit liittyä Korjaamon nettisivuilla osoitteessa www.korjaamo.fi.
POST-ROCK-YHTYE GOD IS AN ASTRONAUT PALAA SUOMEEN
Pe 11.9.2015 Tampere, Klubi
La 12.9.2015 Helsinki, Korjaamo
Edellisen kerran Suomessa vuonna 2014 vieraillut post-rock-bändi God Is An Astronaut palaa syyskuussa klubikeikoille Tampereelle ja Helsinkiin. Uuden albumin kesäkuun 21. päivänä julkaiseva irlantilaisyhtye tuo audiovisuaalisen show'nsa Tampereen Klubille perjantaina 11. syyskuuta sekä seuraavana iltana Helsinkiin, Korjaamon Vaunusaliin.
Irlantilaisten kaksosveljesten Niels ja Torsten Kingsellan vuonna 2002 perustama God Is An Astronaut toimi pitkään triona, kunnes laajeni lopulta viisihenkiseksi bändiksi. Uransa alusta lähtien voimakastunnelmaista instrumentaalimusiikkia sekä massiivisesti kasvavia post-rock-teoksia soittanutta yhtyettä on verrattu erityisesti 65daysofstaticin, Sigur Rósin ja Explosions in the Sky'n kaltaisiin nimiin.
Yhtyeen tuleva studioalbumi kantaa nimeä "Helios | Erebus" ja on järjestyksessään jo yhtyeen kahdeksas kokopitkä albumi. Kantavana teemana levyllä on pimeys vastaan valo.
Levy julkaistaankin sopivasti juuri vuoden valoisimpana päivänä. God Is An Astronaut tunnetaan hyvin tarkkaan rakennetusta visuaalisesta ilmeestään, ja näyttävät videoprojisoinnit ovat keskeinen osa bändin hypnoottisia konsertteja.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |