Negative Approach (Usa), Foreseen, Maailmanloppu, Perikato, Death Race, Dj Citykani, pe 23.10.
HARDCOREPUNK-BÄNDI NEGATIVE APPROACH PALAA SUOMEEN
Pe 23.10.2015 Helsinki, Ääniwalli +Foreseen, Maailmanloppu, Perikato ja Death Race
Viime vuonna Tavastialla vieraillut Negative Approach palaa syksyllä Helsinkiin. Yhdysvaltalainen hardcorepunk-yhtye sekä kotimaiset lämmittelijät Foreseen, Maailmanloppu, Perikato ja Death Race nousevat Ääniwalli-klubin lavalle perjantai-iltana 23. lokakuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 9. syyskuuta.
HC-punkin historian keskeisiin nimiin lukeutuva Negative Approach perustettiin Detroitissa vuonna 1981 The Stoogesin ja Dischargen kaltaisten yhtyeiden innoittamana. Pian perustamisensa jälkeen bändi kiinnitettiin Touch & Go Recordsille (mm. Shellac, The Jesus Lizard), joka julkaisi Negative Approachin nimettömän esikois-ep:n (1982) ja bändin ainoaksi jääneen albumin "Tied Down" (1983).
Negative Approach hajosi pian debyyttialbuminsa ilmestyttyä, mutta vuosien saatossa bändin maine on vain kasvanut. Yhtye kokosi rivinsä uudestaan syksyllä 2006, jonka jälkeen detroitilaisbändi on jatkanut uraansa vaihtelevalla aktiivisuudella. Negative Approachin livekunto on edelleenkin vähintään bändin alkuvuosien veroinen, joten luvassa on loppuvuoden tiukin Suomessa nähtävä hardcore-keikka.
Illan DJ:nä toimii DJ Citykani.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |