Meriteatteri: Laulu On Meren Laulu @ Korjaamo Teatteri
Yhdet karkaavat merille, toiset kaipaavat kaupunkiin, sillitehtaat muuttavat Ruotsiin ja kalat katoavat ties minne. Silti ihmiset palaavat satamaan, hyppäävät veneisiinsä ja ajavat merelle. Silti satamassa soivat laulut: menneet, nykyiset ja tulevat. Sillä laulu on meren laulu.
"Laulu on meren laulu - lähdön ja paluun balladi" on riemukkaanhaikea esitys Röölän sataman asukkaista ja heidän elämästään. Esitys laulaa pettävistä laitureista, rauhallisista ankkuripaikoista ja ikuisesta ikävästä kauneimpaan satamaan.
Meriteatteri on vuonna 2013 perustettu nuorten teatterintekijöiden vapaa ammattiteatteri, jonka kotiteatteri sijaitsee Naantalin Rymättylässä, Röölän satamassa. "Laulu on meren laulu" on toinen osa Meriteatterin Lähtö-trilogiaa. Esitys sai ensi-iltansa heinäkuussa 2014 Röölässä, jonka jälkeen se on jatkanut kiertue-esityksenä muualla Suomessa. "Laulu on meren laulussa" kohtaavat ilo ja murhe, juureva liike ja tarinankerronta, vanhat merimieskappaleet ja työryhmän säveltämät uudet laulut.
Esitykset:
23.10 klo 19
24.10 klo 19
25.10 klo 15
"Katsomossa itkettää ja naurattaa. Yleisö ui nuottaan ja elää mukana myrskystä tyyneen. Anni Mikkelssonin teksti virtaa vapaana, mutta Meriteatterin vahva tulkinta kulkee myös eleissä ja ilmeissä. (...) Lopulta seikkailut on seikkailtu ja maailma palannut laidalleen. Meri on edelleen teatterin ympärillä sininen ja aava - ja minä olen tainut löytää kesän suosikkini."
- Frida Maria Pessi TS 4.7.2014
”Harvoin on esitys näin väkevästi jaettu kokemus ja samaan aikaan taiteellisesti tinkimätön. Anni Mikkelssonin kädenjälki on ihailtavan kirkas. Nämä laulut soivat päässä yhä.”
- Jukka Kittilä TS 31.12.2014
Käsikirjoitus ja ohjaus: Anni Mikkelsson
Valosuunnittelu: Nadja Räikkä
Rooleissa: Antti Autio, Laura Halonen, Hannes Mikkelsson, Jussi-Pekka Parviainen, Esa-Matti Smolander ja Vera Veiskola
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |