The Orb (Uk)
AMBIENT HOUSEN PIONEERIYHTYE THE ORB HELSINKIIN
Pe 23.10.2015 Helsinki, The Circus
Vastikään uuden albumin julkaissut brittiläinen The Orb saapuu alkutalvesta Helsinkiin. Konemusiikin uranuurtajana tunnettu duo tanssittaa kansaa psykedeelisellä otteellaan The Circuksessa perjantaina 23. lokakuuta.
80-luvulla perustettu The Orb singahti heti ensimmäisellä albumillaan atmosfäärisen tanssimusiikin kiinnostavimmaksi yhtyeeksi ja vakiinnutti paikkansa konemusiikkikentällä saman tien. Tuottelias yhtye on sittemmin venytellyt genrerajoja ja tehnyt yhteistyötä muun muassa Pink Floydissa vaikuttaneen David Gilmourin, palkitun dub-muusikko Lee "Scratch" Perryn ja Killing Joke –basisti Martin "Youth" Gloverin kanssa.
The Orbin viimeisin julkaisu on maineikkaalla Kompakt-levymerkillä kesäkuussa julkaistu neljän kappaleen konseptialbumi "Moonbuilding 2703 AD", joka on kokoonpanon ensimmäinen uutta originaalimateriaalia sisältävä levy kuuteen vuoteen erinäisten yhteistyö- ja kokoelmatöiden jälkeen. Juuri ilmestynyt tuotos palauttaa bändin soundia jälleen ambientimpaan suuntaan ja leikittelee jopa hiphopin kanssa.
LIPUT:
Myyntiin ke 8.7.2015 klo 9.00
- Ennakkoon Lippupalvelusta alk. 30,50 EUR
- Ovelta 31 EUR
http://www.fullsteam.fi
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |