Joulukonsertti Philomelan Joulu
Haluamme yllättää ja koskettaa, tehdä laulaen hyvää.
Ylittää kuoromusiikin rajat ja omat rajamme.
Philomela on elämys, joka jää mieleesi vielä musiikin loputtua.
Philomelan joulu -konsertit kutsuvat sinut nauttimaan jouluisesta tunnelmasta. Philomela tulkitsee paitsi kauneimpia joululauluklassikoita tuoreina sovituksina myös uusia suomalaisia joululauluja. Tule hakemaan joulumieli kanssamme.
Philomelaa johtaa musiikkineuvos Marjukka Riihimäki.
Philomelan muodostaa noin 50 naista, jotka yhdessä ovat yksi moniääninen instrumentti, taiteellisen johtajan käsissä alati muovautuva soitin.
Helsingissä toimiva Philomela on 2000-luvun kuluessa noussut yhdeksi Suomen arvostetuimmista kuoroista. Musiikkineuvos Marjukka Riihimäki on johtanut Philomelaa sen perustamisesta lähtien. Philomela on voittanut vuosien aikana useita kuorokilpailuja, joista viimeisimpänä saavutuksena kuorojen maailmanmestaruus World Choir Games -kilpailuissa Latvian Riiassa kesällä 2014. Kuoro on kysytty esiintyjä sekä Suomessa että kansainvälisillä festivaaleilla.
Joulukonsertti Philomelan joulu
Philomela, johtaa Marjukka Riihimäki
2.12. 2015 klo 19
Hyvinkääsali, Hyvinkää
12.12.2015 klo 19, ovet klo 18.30
Paavalinkirkko, Helsinki
13.12.2015 klo 20, ovet klo 19.30
Temppeliaukion kirkko, Helsinki
14.12.2015 klo19, ovet klo 18.30
Pyhän Laurin kirkko, Vantaa
18.12.2015 klo 18, ovet 17.30 Vanha kirkko, Helsinki Liput alkaen 17,50 €, S-etukortilla 22,50 € Alle 8-vuotiaat lapset veloituksetta.
S-ryhmän alennuksen saa myös verkkokaupasta ostettaessa;
S-etukortti varauduttava esittämään konserttipaikalla vaadittaessa. Ei ostorajoitusta eikä kerrytä bonusta.
S-ryhmän alennuksen saa myös lippua ovelta ostettaessa; S-etukortti esitettävä.
Lippuja myydään ovella puoli tuntia ennen konsertin alkua.
Tapahtumanumerot R-kioskilla:
110984 Paavalin kirkko, Helsinki
110985 Temppeliaukion kirkko, Helsinki
110986 Pyhän Laurin kirkko, Vantaa
110988 Vanha kirkko, Helsinki
110171 Hyvinkää, Hyvinkääsali
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu jatkopeleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |