Jukka Nousiainen, U.f.ojala, Country-Haistelijat, ke 24.2.
Liput ovelta 16 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
KUUSEENSUKSINTA KAKSTUHATTAKUUSTOISTA, Tavastia-Klubi 24.2.2016
Jukka Nousiainen
Jukka Nousiaisen odotettu toinen soololevy julkaistaan helmikuussa.
Uuden levynsä musiikkia Jukka kuvailee sanoin: "tein nyt taas tämmöstä
miltä tuntuu, kiva jos joku tykkää". Suomen kiertue käynnistyy
Tavastia-klubilta. Uusia ja vanhoja kappaleita Jukan kanssa tulevat
soittamaan ainakin Mikko Siltanen (Talmud Beach, Räjäyttäjät), Sini
Mäenpää (Jytämimmit, Pettusville Alabama) Tomi Leppänen
(Valmistusvirhe, Guggenheim-Projektz) ja kenties muitakin.
Räjäyttäjät ja Jukka Ja Jytämimmit -yhtyeistä tunnetun Nousiaisen
ensimmäinen soololevy Huonoa Seuraa oli monien kriitikoiden suosikki
vuonna 2014. Soundi-lehti valitsi vastikään Jukka Ja Jytämimmien Jytää
Vaan -lp:n vuoden 2015 kotimaiseksi levyksi.
U.F.Ojala
UF OJALA on tamperelainen rock-yhtye joka esittää kitaristi-laulajansa
Teemu Ojalan biisejä. Psykedeelisessä rokissaan on sanottu olevan
kaikuja niin Gun Clubista, kuin Mana Manastakin. Mutta vaikka
laulunaiheet ovat useimmiten synkkiä, kuuluu musiikissa kuitenkin
positiivinen pohjavire -tunnelin päässä on sittenkin valoa! Ennen nyt
julkaistavaa kokopitkää albumia, UF Ojala on viime vuoden aikana
julkaissut kaksi seitsentuumaista singleä.
"Epäilyttävää suomirokkia", kuvaili joku yhtyettä. Epäilemättä.
Country-Haistelijat
UF Ojalan ja (tähän Jukan bändin nimi) kannoilla ratsastaa
COUNTRY-HAISTELIJAT -niminen ryhmä, bändi joka on perustettu
soittamaan covereita HC- yhtye Haistelijoiden tuotannosta. Homma sai
lähtölaukauksen Haistelijoiden ollessa Yhdysvaltain kiertueella, missä
bändi sai Texasia kiertäessään vahvoja kantrivaikutteita. Sen sijaan
että se olisi sekoittanut niitä musiikkinsa, perusti se rinnalleen
kokonaan uuden yhtyeen, Kantri-Haistelijat! Bändin riveissä on
keikoilla ollut niin originaaleja Haistelijoita, kuin myös
monenkirjava joukko artisteja eri yhtyeistä. Keitä kokoonpanossa tällä
kertaa soittaa, se jää nähtäväksi!? Whiskey pullo käteen ja nenä
hameen alle, Cuntry-Haistelijat määrää tahdin!
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |