Tanssiteatteri Tsuumi: Kake - Tiellä Tähtiin
Huippuarvostelut ensimmäisestä esityskaudestaan lokakuussa 2015 saanut Tanssiteatteri Tsuumin Kake - Tiellä tähtiin nähdään keväällä 2016 kaksi kertaa Aleksanterin Teatterin tunnelmallisella näyttämöllä.
Kake -Tiellä tähtiin on suomalaisten levottomien sielujen kooste, joiden haaveiden kohde on maailmankiertue sekä ikuinen elämä populaaritaivaassa arjen lainalaisuuksien tavoittamattomissa. Sisäiset ristiriidat ja toteutumattomat toiveet kuitenkin haastavat uskon. Kake -Tiellä tähtiin tarkastelee suomalaista mielenmaisemaa teemanaan Suomen satumaa.
Matti Paloniemen energisessä, hieman piruillen parodioivassa, mutta aidosti koskettavassa teoksessa kaikki esiintyjät tanssivat, laulavat ja soittavat. Musiikillisena kontekstina soivat suomalaiset iskelmät ja tangot uudelleen käsiteltynä. Noin tunnin mittainen esitys vyöryttää lavalle riemua ja tunteen paloa - vahvaa tanssiteatteria.
Esityksen jälkeen järjestetään FinnHits -karaoketanssit.
Rooleissa: Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Salla Korja-Paloniemi, Jarno Tastula, Janne Teivainen
Koreografia ja ohjaus: Matti Paloniemi
Musiikki: Jarno Tastula/ Finnhits
ALEKSANTERI TANSSII! LIPPUETU:
-20% normaalihintaisista lipuista ostaessasi liput kahteen eri Aleksanteri tanssii! -esitykseen. Saatavilla vain Aleksanterin teatterin lipunmyynnistä.
HUOM! Pyörätuolipaikkojen varaus suoraan Aleksanterin teatterista, puh. 09-676 980.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |