Lauluyhtye Suora Lähetys vieraanaan Asa, Hanna Marsh
Viime keväänä Kaiho-klubien ennätysyleisön kerännyt konsertti toteutetaan uudelleen, kun suomiräp-ikoni ASA saapuu Suora Lähetyksen vieraaksi Kaiho-klubille ravintola LeBonkkiin. Illan avaa kaunisääninen ja sielukas laulaja-lauluntekijä Hanna Marsh. Lisäksi illan aikana tullaan kuulemaan UUTTA MUSIIKKIA SUORA LÄHETYKSELTÄ!!!
Iltaa isännöi laulaen ja juontaen SirJuki.
Jo toistakymmentä vuotta levyttänyt, Emma- ja teostopalkittu ASA, on suomiräpin pioneeri, joka nauttii suurta suosiota yli genrerajojen ja useissa eri ikäryhmissä.
Pitkän linjan laulaja-lauluntekijä, HANNA MARSH, ihastutti Suomen kansaa Euroviisukarsinnoissa 2008. Kaunisääninen ja sielukas laulaja on tehnyt yhteistyötä mm. Zetaboo -yhtyeen ja Pekka Kuusiston kanssa.
Kaiho-klubin ideana on tuoda ajankohtaisia artisteja modernia mustalaismusiikkia soittavan Suora Lähetyksen vieraaksi, ja täten luoda sekä musiikillisia että kulttuurillisia perinteitä yhdistelevä kokonaisuus. Klubi-ilta koostuu aina Suora Lähetyksen omasta setistä sekä vierailevan artistin ja Suora Lähetyksen yhteissetistä, jossa artistivieraan kappaleet saavat "Suora Lähetys -käsittelyn".
21.00 Ovet
21.15 Hanna Marsh
22.00 Suora Lähetys ja Asa
http://lebonk.fi/keikka/30879
https://fi-fi.facebook.com/events/1683973488588770/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |