Ihana Leijona, Intiaanikesä
Elmun Baarissa koetaan 2. helmikuuta historiallinen ilta. Maamme arvostetuimpiin kitaristeihin lukeutuvan Timo Kämäräisen johtama Ihana Leijona julkaisee odotetun debyyttialbuminsa M. Dulor - levy-yhtiön julkaisemana. Lisäksi myös radioaaltoja valloittanut, Universal Musicin uusimpiin kiinnityksiin lukeutuva, Intiaanikesä esittäytyy ensimmäistä kertaa julkisesti livenä, sekä juhlii 19. tammikuuta julkaistavaa toista singleään. Tätä iltaa et halua jättää välistä.
Ihana Leijona
”MM-95 nevö forget. Sinä vuonna en ollutkaan enää ainoo mun ikänen joka kuunteli Wigwamia. Krogeruksella ja Ristolla oli progebändi Progerus. Vanhempia jätkiä, jotenkin pääsin soittaan niiden kaa ja laitoin putkivahvistimen niin lujalle kuin pystyin ja soitin parhaan äänen jonka osasin. Se teki vaikutuksen, taisivat ajatella että ihan kova jätkä. Krogeruksen kanssa oon soittanut siitä lähtien koko ajan, Ristoo näin aika harvoin. Meillä tais olla joku naissotkukin, mutta sellasta se on kun nuoriso villiintyy. MM-95, siitä on jo kakskytä vuotta, ja nyt mä tein nipun suomenkielisiä biisejä. Silleen viattomasti kuin ysiviis. Kun esikuvat olivat Zeput, Zappa ja Zipelius. Aika romanttisia viisuja. Antaa olla, ihanaa. Ihan kuin -95. Ekana pyysin bändiin Haaviston Ollia. Mä tutustuin steel-idoliini Olliin jo parikymppisenä. Olin kyllä tosi ilahtunut, kun tajusin että sekin rakastaa Wiguja. Ja Zappaa. Krogeruskin mukaan, muistin Wigut. Siitä muistin Riston. Ai kuinka hieno pari, Olli ja Risto, ajattelin. Enkelin siiveniskuja stilikalta höystettynä Riston synteettisellä vieraantuneisuudella. Vaikka tekee kipeää, ei haittaa. Sitten tarvittiin vielä yks jätkä joka ei oo kuunnellu Wiguja. Kämäräisen Jaakko, soittaa ja laulaa upeasti ja ollaan Uusivirran bändissä touhuttu paljon. No niin, hyvä moni-ilmeinen ryhmä. Nyt huudetaan.”
HTTP://WWW.HOGMUSIC.FI/ARTISTIT/IHANA-LEIJONA/
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/IHANALEIJONA/
Intiaanikesä
Tieto siitä, että on saanut rakastaa kantaa pidemmälle kuin se, että ei ole koskaan rakastanut. Ja sellaisia ihmisiä, joita kerran on saanut rakastaa, ei voi koskaan lopettaa rakastamasta. Nämä sanat kiteyttivät Intiaanikesä-nimisen yhtyeen kaihoisan debyyttisinglen ”Neiti Kesäheinä”, joka on elokuisen julkaisunsa jälkeen kerännyt runsaasti radiosoittoa. ”Neiti Kesäheinä” on oodi kaikille niille ihmisille, jotka pääsivät karkuun. Universal Musicin uusi kiinnitys, Intiaanikesä, perustettiin vuonna 2017, kun joukko ystäviä päätti aloittaa musiikin tekemisen yhdessä. Nopeasta tahdistaan huolimatta mikään nyt saavutettu ei ole kuitenkaan tullut sattumalta, sillä jokainen yhtyeen jäsen on tehnyt ja toiminut musiikkialalla jo vuosia. Yhtye julkaisee toisen singlensä 19. tammikuuta.
HTTP://WWW.HOGMUSIC.FI/ARTISTIT/INTIAANIKESA/
HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/INTIAANIKESA/ "
https://elmunbaari.fi/keikat/ihana-leijona-intiaanikesa
https://www.facebook.com/events/812667895587834/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |