Astrid Swan, Laura Moisio
HUVILA-TELTTA PERJANTAI 31.8.
ASTRID SWAN, LAURA MOISIO
Laura Moisio ja Astrid Swan ovat kriitikoiden rakastamia artisteja, joita ei nähdä television lauluohjelmissa. Molemmat ovat olleet Emma-gaalassa ehdolla nimenomaan Kriitikoiden valinta -kategoriassa. Swan nostettiin alkuvuodesta parhaalle pohjoismaiselle albumille myönnettävän Nordic Music Prize -palkinnon ehdokaslistalle, ja huhtikuun lopussa hän voitti Teosto-palkinnon.
Artistien nauttima arvostus kielii niin heidän omaleimaisuudestaan kuin musiikkinsa laadusta. Kumpikaan ei tyydy itsestäänselvyyksiin sanoituksissaankaan, vaikka heidän aiheensa ovat monesti koluttuja: Moisio laulaa kaipuusta ja Swan kuolemasta.
Folkia, americanaa ja iskelmää sekoittava Moisio julkaisi kolmannen, omaa nimeään kantavan levynsä tämän vuoden alussa. ”Kaunistahan Moision musiikki on kuin mikä!” kirjoitti Helsingin Sanomien toimittaja.
Tunnelmallista popmusiikkia tekevän Swanin viimeisin levy From the Bed And Beyond ilmestyi viime vuonna. ”Ollakseen levy kuolemasta, albumi on poikkeuksellisen innostava, koskettavan kaunis ja välillä suorastaan viettelevä”, saman lehden sivuilla kirjoitettiin. Huvilassa kuullaan From the Bed and Beyond -levyn materiaalin lisäksi uusia sovituksia vanhemmasta materiaalista sekä aivan uusia kappaleita.
Ovet avataan klo 17.30, Laura Moisio aloittaa klo 19.00 ja Astrid Swan klo 20.30.
Huvilan ikäraja on 18 v. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa.
http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/ohjelma/laura-moisio-astrid-swan/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |