Amadou & Mariam, Lailai
HUVILA-TELTTA LAUANTAI 1.9.
AMADOU & MARIAM
Lailai
Mali on yksi Afrikan musiikillisia aarreaittoja. Sen kirkkaimpiin helmiin kuuluu duo Amadou & Mariam. Laulaja Mariam Doumbian ja kitaristi-laulaja Amadou Bagayokon kokoonpano oli olemassa jo ennen yhteistä musiikillista matkaa: kaksikko tapasi nuorten sokeiden instituutissa, avioitui vuonna 1980 ja starttasi bändin vasta paria vuotta myöhemmin.
Alkuaikoinaan duo tunnettiin vähäeleisestä bluesista, mutta vuosikymmenten saatossa he ovat lisänneet instrumentaatioonsa milloin elektrobiittejä, milloin länsiafrikkalaisia ngoni-harppuja. Manu Chaon tuottama, vuonna 2006 ilmestynyt Dimanche à Bamako -levy teki paluuta intiimiin ilmaisuun, kun taas kokoonpanon tuorein albumi, viime vuonna julkaistu La Confusion sulauttaa kasarisyntikat ja -soundit osaksi duon vastustamatonta svengiä. Sanoituksissa voi kuulla paitsi malilaisen tarinankerrontaperinteen myös maata viime vuosina koetelleen poliittisen sekasorron kaikuja.
Lavan ja yleisön lämmittää kotimainen kokoonpano Lailai. Helmi ja Tuuli Saksalan perustama kuusihenkinen bändi soittaa rytmimusiikkia harmonisilla stemmalauluilla ja suomenkielisillä sanoituksilla.
Ovet avataan klo 17.30. Lailai aloittaa klo 19.00 ja Amadou & Mariam klo 20.30.
Huvilan ikäraja on 18 v. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa.
http://www.helsinginjuhlaviikot.fi/ohjelma/amadou-mariam/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |