Kaisaniemenpuisto
Kaisaniemenpuisto on viihtyisä puisto ja ulkoilualue aivan keskustan tuntumassa, Rautatieaseman ja Kansallisteatterin takana Kaisaniemessä.
Alue oli pitkään remontissa ja valmistui osin kesällä 2025. Remontoitu osio kattaa puiston itäisen osan koivukujan varrella, jossa aiemmin sijaitsivat vanhat ja heikkokuntoiset tenniskentät huoltorakennuksineen.
Puiston koillisosassa sijaitsee Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha, jota hallinnoi Helsingin yliopisto. Historiallinen Ravintola Kaisaniemi, nykyinen Cajsan Helmi puiston luoteiskulmassa remontoitiin ja rakennettiin lähes täysin uudestaan vuonna 2022.
Uusitussa puiston osassa on monimuotoisten kasvien alue, joka näyttävyydessään antaa vaikutelman keskieurooppalaisista puistoistutuksista. Alueen monimuotoiset perenna- ja pensasistutukset yhdistävät kaupunginpuiston ja kasvitieteellisen puiston teemallisesti toisiinsa.
Koiraa ulkoiluttava asukas kertoo, että puiston remontti on muuttanut puiston radikaalisti paremmaksi.
- Tämä on todella hyvin onnistunut. Ei niillä tenniskentillä pelannut koskaan kukaan. Tämä oli ennen todellakin suunniteltu houkuttelemaan nimenomaan rikollisia. Eilen illalla kävelin täällä piimeällä, eikä täällä ollut aiemmin tyypillistä perjantaisia kokoontumisia.
Ensi kertaa vuosikymmeniin puistosta on näköyhteys Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan empiretyylisen kasvihuoneeseen. Myös muu kasvitieteellisen puutrahan alue avautuu ja luo yhteyden kaupunginpuistoon.
- Jos tommonen upea rokokoorakennus on aikoinaan tehty, on varmasti ollut tarkoitus, että se myös näkyisi. Se on ollut puskien keskellä kaikki nämä vuodet. Kaikki tietää, että se on siellä, mutta sitä ei ole voinut nähdä.
Entiset tenniskentät ovat saaneet väistyä uusien nurmi-istutusten tieltä.
Myös leikkipuisto on uusittu näyttävästi käyttäen pääosin puurakenteita. Leikkipuistoon on tuotu puisia eläinhahmoja ja pieni lentokone. Lisäksi sen keinut, hiekkalaatikko ja kiipeilytelineet on uusittu. Entisen kaupunginpuutarhuri Svante Olssonin nimeä kantava leikkipuisto on jo itsessään vierailukohde pienten lasten kanssa.
Leikkipuistoa koristaa tyylitelty ja trendikäs puinen kaupunkilaislammas. Kenties muistona alueen parin vuosisadan takaisista laidunajoista.
Leikkipuisto on trendikkäästi puurakenteinen.
Hiekkalaatikko on hyvin varusteltu ja sieltä löytyy myös istuttava kaivuri.
Puistossa on järjestty monenlaista tapahtumaa vuosien varrella. Siellä on järjestetty isoja ulkoilmakonsertteja sekä pitkään monikulttuurista Maailma kylässä -festivaalia. 1990-luvulla puistossa pelattiin jopa Superpesistä Kaisaniemen Tiikereiden toimesta.
Rauta-aita erottaa kasvitieteellisen puutarhan muusta puistosta. Sen historia on yllättävä. Helsingin vanhin puisto oli aiemmin kaupunkilaisten yhteislaidun, jossa laidunnettiin lehmiä 1800-luvun alussa. Kasvitieteellisen puutarhan alku juontaa juurensa Turun akatemian kasvitieteellisestä puutarhasta 1600-luvulta sekä Turun palolta säästyneestä laajaasta yksityiskokoelmasta. Tuolloin puutarhaan tarvittiin myös aita suojaaman kasveja sen vieressä laiduntavilta lehmiltä.
Kasvitieteellinen puutarha sai uuden ja kaivatun eteläisen sisäänkäynnin, joka on suunnitelmissa avata loppukesästä 2025.
Kävely- ja pyörätiet valmistuivat vihdoin täysin remontoidun Cajsan Helmi -ravintolan ympärillä.
Puiston remontti jatkuu vielä mm puiston hiekkakentän, vesialtaan ja pohjoispuolen kunnostuksella.
Puiston vanhoja rakennuksia löytyy vielä puiston remontoitavista osista.
Yöllinen Kaisaniemenpuisto on ollut vaarallinen paikka kulkea pimeään aikaan. Julkisuudessa on käyty keskusteluja puiston turvallisuudesta jo vuosikymmenten ajan. Puiston rikoksissa osuutensa on ollut lähes olemattomassa valaistuksessa. Vuonna 2025 osin valmistuneessa remontissa puiston näkyvyyttä ja valaistusta on parannettu.
Vapaa-ajan vieton ja liikunnan historiaa puistosta löytyy ja sitä on luvassa jatkossakin. Kaisaniemessä on luisteltu, pelattu jalkapalloa, jääkiekkoa ja pesäpalloa. Remontissa poistetut tenniskentät tullaan korvaamaan puiston itäosaan rakennettavilla uusilla tenniskentillä. Talvella jäädytettävä luistelukenttä on myös suunnitelmissa. 
Tyttö pelaamassa verkkopalloa Kaisaniemen puistossa 1900-luvun alussa. Kuva: HKM
Katso myös:
Kahvila Cajsan Helmi
Linnunlaulun huvilat
Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha
Tokoinranta
Töölönlahti
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |








































































