Drab Majesty (US)
Vuonna 2011 Los Angelesissa perustettu Drab Majesty sai alkunsa muusikko Andrew Clincon androgyynin alter-egon, Deb DeMuren, sooloprojektina. Suitsutetun esikois-EP:n saattelemana Drab Majesty kiinnitettiin legendaariselle Dais-levymerkille, jonka kautta debyyttialbumi ‘’Careless’’ julkaistiin vuonna 2015. Debyyttialbumin jälkimainingeissa kosketinsoittaja Alex "Mona D" Nicolaou liittyi yhtyeeseen, ja duoksi kasvanut Drab Majesty kiersi ahkerasti sekä Yhdysvaltojen että Euroopan klubeja. Kaksikon seuraavat albumit, vuoden 2017 ’’The Demonstration’’ ja vuoden 2019 ‘’Modern Mirror’’ nostivat yhtyeen kulttimaineeseen ja samoille lavoille muun muassa Deafheavenin ja The Smashing Pumpkinsin kanssa.
Teatraalisista keikoistaan tunnettu duo kiertää syksyllä Eurooppaa elokuussa julkaistavan ‘’An Object In Motion’’ EP:n tiimoilta. Kiivaasti odotetulla julkaisulla enigmaattinen yhtye jatkaa arvokkaasti jo yli vuosikymmenen jatkunutta taivaltaan toismaailmallisten viestien ja tarkkoja määritelmiä pakenevan taiteen leikkauspisteessä.
https://www.aaniwalli.fi/events/drab-majesty-us
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































