BEHM: Merkittävät erot
2020-luvun alun menestyneimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva BEHM julkaisee odotetun, ennakkoon platinarajan ylittäneen kakkosalbuminsa Merkittävät erot 22.9. Albumilta löytyvät jo aiemmin julkaistut platinaa striimanneet singlet Ethän tarkoittanut sitä, Sata vuotta ja tälläkin hetkellä radioiden ykkösenä oleva Viimeinen tanssi. Viimeinen tanssi on BEHMin uran neljäs radioykkönen. Tekstien ja sävellysten lisäksi BEHM toimii uudella albumillaan myös sen vastaavana tuottajana.
”Merkittävät erot -albumi on kokoelma pohdintoja viime vuosilta. Kirjoitin ja sävelsin laulut aikavälillä syyskuu 2020 - joulukuu 2022 (paitsi ’Sata vuotta’ oli löytö vuoden 2017 arkistoista). Prosessi venyi lähes kolmen vuoden mittaiseksi, sillä halusin oman ääneni kuuluviin myös tuottajana ja se vaati paljon harjoittelua. Olen tuottanut puolet levystä yksin ja puolet tuotimme yhdessä Kalle Mäkipellon kanssa, joka on ollut urani alusta asti mukana.
Käsittelen albumilla mm. kuolemaa, epäonnistumista, egon ääripäitä, naiseen kohdistuvia sosiaalisia paineita ja ihmissuhdekriisejä. Tällainen tästä sitten tuli”, BEHM kertoo.
Keväällä spesiaalilla Teatraaliset vivahteet -kiertueella loppuunmyydyille konserttisaleille esiintynyt BEHM juhlii uutta albumiaan kattavalla syyskiertueella. Viralliset levynjulkaisukeikat järjestetään 7.-8.10. Helsingin Tavastialla.
”Merkittävät erot -kiertue saa lisäkierroksia bändin kasvaessa. Mietin, että joku roti pitää olla tässä Suomen metropoleja kahlatessa, joten vierailemme myös vähän pienemmillä paikkakunnilla, koska toiveita niistä on esitetty viime aikoina paljon”, BEHM avaa lähes koko Suomen läpileikkaavaa kiertuettaan.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-10-08/behm/93347/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































