Isänpäivä
Isänpäivää vietetään jälleen marraskuun toisena sunnuntaina. Sitä vietetään nimensä mukaan isien kunniaksi, tasan puoli vuotta äitienpäivän jälkeen.
Isälle usein tärkeintä on lasten ja perheen kanssa yhdessä oleminen.
Yhteinen aika läheisten kanssa on arvokasta, eikä sen merkitystä elämän kiireissä aina tule huomattua. Tässä sykähdyttävä ja ajattelemaan pistävä Jukka Peltolan somepostaus isänpäivään liittyen.
Mistä isänpäivä juontaa juurensa?
Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa kaupallisista lähtökohdista 1940-luvun lopulla. Pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sununntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljasta ennen joulusesonkia.
Suomessa isänpäivä hyväksyttiin almanakkaan vuonna 1987, kun yliopisto katsoi päivän vakiintuneeksi ja se merkittiin myös liputuspäiväksi. Marraskuussa 2018 sisäministeriö päätti muuttaa sen viralliseksi liputuspäiväksi äitienpäivän rinnalle.
Katso isänpäiväviikonlopun tapahtumia täältä.
Kuva: Patty Brito
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































