Juhannustanssit: Sepi Kumpulainen, Sir Mr. Taf!
Kalevankadun laulava talonmies, 1990-luvun legenda Sepi Kumpulainen on julkaissut vuosien tauon jälkeen uuden albumin ”Hyväntahtoinen lähettiläs”. Folk- ja kantrihenkisellä albumilla artisti uudistuu, säilyttäen kuitenkin aitoutensa ja vilpittömyytensä.
Sepi esiintyy uuden bändikokoonpanonsa kanssa, joka koostuu pitkän linjan ammattimuusikoista. Hauska ja vauhdikas show on vakuuttanut yleisöt ympäri maata, ja tulee ehdottomasti nähdä itse livenä. Keikoilla kuullaan uusien biisien lisäksi laaja kattaus vanhoja Sepi-klassikoita, kuten ”Armotonta menoa”, ”Railakas ilta Venetsiassa”, ”Hirviö tuli mua vastaan” ja ”Nami nami laulu”.
Illan avaa erääksi Suomen salatuimmista kulttiartisteista kutsuttu SIR MR. TAF on Pieksämäen lahja musiikkimaailmalle. On the Rocksin keikka on omia polkujaan kulkevan taiteilijan ensimmäinen klubikeikka pääkaupungissamme kahteen vuosikymmeneen, joten juhannusviikolle on nyt tarjolla todella harvinaista herkkua.
Sir Mr. Tafin ura käynnistyi 1990-luvun alkupuolella. Vuosikymmenen alussa julkaistut avantgardistiset seiskatuumaiset singlet ”Putki päällä”, ”Hyppiä ikä kaikki” ja ”Yön kiitäjät” loivat pohjan miehen uralle ja muodostuivat himotuiksi keräilykappeleiksi. Viime vuosina Taffin kulttisuosio on vankistunut Youtuben avulla ja vuonna 2023 julkaistu singlekokoelma nousi Suomen viralliselle fyysiselle albumilistalle.
Sir Mr. Tafin musiikki on omaperäistä, oivaltavaa, ainutlaatuista elektronista säveltaidetta ja tulevalla keikalla tullaan kuulemaan laaja kattaus taiteilijan tuotannosta. Vannomatta paras!
Sepi Kumpulainen Band, Sir Mr. Taf
Ke 19.6.2024
On The Rocks, Helsinki
Liput alk. 14 €
– –
Aikataulu:
Ovet klo 19:00
https://www.tiketti.fi/sepi-kumpulainen-band-sir-mr-taf-on-the-rocks-helsinki-lippuja/99413
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Näissä Helsingin satamissa nähdään kesällä loistoristeilijöitä |
![]() |
Onko tässä Helsingin upein ravintola? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautuu yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |
































































