Apocalypica Plays Metallica Vol. 2
Apocalyptica esiintyy kahdella konsertillaan tammikuusssa avautuneessa Finlandia-talossa 25. ja 26.1.
Yhtyeen menestyksekkään uran vuonna 1996 käynnistänyt Plays Metallica by Four Cellos -albumi sai perjantaina 7.6.2024 toisen osansa, Apocalyptica Plays Metallica vol. 2 -albumin, jonka myötä Helsingin Sibelius-Akatemian kasvatit palaavat juurilleen, ja saattavat lähes 30-vuotisen syklin päätökseensä.
Uudella albumilla myös Metallica on hienosti esillä, sillä ylistävän vastaanoton saaneilla singlelohkaisuilla on kuultu vierailijoina yhtyeen jäseniä. Ensimmäisellä julkaistulla, The Four Horseman -singlellä basson varressa on Robert Trujillo. Toukokuussa julkaistulla One-kappaleella taas on mukana Trujillon lisäksi myös itse James Hetfield!
Metallimaailmaa eniten kohahduttava julkistus saatiin kuitenkin 5.6.2024, kun Apocalyptica ilmoitti albumin viimeiseksi singleksi Ride The Lighting -albumilta löytyvän The Call of Ktulu -kappaleen. Biisillä on mukana Metallican legendaarinen perustajajäsen, vuonna 1986 bussionnettomuudessa traagisesti kuollut basisti Cliff Burton. Kappaleessa on käytetty Burtonin alkuperäistä bassoraitaa.
Apocalyptica Plays Metallica vol. 2 -albumi on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi. Tuottajana on toiminut bändin pitkäaikainen yhteistyökumppani ja studiovelho Joe Barresi (Queens of the Stone Age, Soundgarden, Nine Inch Nails, Tool). Julkaisijana toimii Throwdown Entertainment.
Konsertit:
Apocalyptica Plays Metallica Vol. 2, 25.01.2025 20:00, Finlandia-talo
Lisäkonsertti 26.1. Apocalyptica Plays Metallica Vol. 2, 26.01.2025 18:00, Finlandia-talo
https://www.finlandiatalo.fi/jarjesta-tapahtuma/tulevat-tapahtumat/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Espresso Macchiatolla hurmannut Tommy Cash Allas Poolilla elokuussa |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |