Aliisa Syrjä - Idea
Interview: 19:00
Showtime: 20:00
Tämän hetken kirkkaimpiin tuoreisiin lauluntekijöihin kuuluva Aliisa Syrjä intiimillä duo-keikalla ja kiehtovassa haastattelussa G Livelabiin siirtyneellä Silmien Takana -klubilla.
Aliisa Syrjä on laulaja-lauluntekijä, jonka sävellykset ja tekstit vievät mukanaan jonnekin, missä surun ja onnen rajat ovat häilyvät ja mannerlaatat jyrisevät jalkojen alla. Parhaiten Syrjää artistina kuvaa se, että hänen lauluissaan klassikkokirjojen järkälemäinen ja filosofinen sisältö yhdistyy nuoren ihmisen elämään sekä perinteinen lauluntekijyys nykypäivään.
Tärkeimmät festarit tänäkin kesänä kiertävän Syrjän kultaa striimannut debyyttialbumi Höyheniä ja saaria julkaistiin lokakuussa 2023. Artisti saapuu Silmien Takana -klubin duo-keikalle teemanaan Idea, sillä siitä kaikki biisit saavat alkunsa.
Vaihtuviin teemoihin, kiehtoviin haastatteluihin ja intiimiin tunnelmaan perustuvan Silmien Takana -klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan.
Silmien Takana -klubin promoottori Mika Niemi kuvailee klubia näin: ”Laulunkirjoittamisen tekniikkaa enemmän minua kiinnostaa se, mikä artistit saa tarttumaan kynään ja mistä näkökulmasta kukin artisti maailmaa katsoo. Niinpä haastattelunikin kurottavat kohti sitä leikkauskohtaa, jossa lauluntekijä, luomisprosessi ja valmis kappale kohtaavat. Välillä surkeasti hapuillen, toisinaan taas jotain olennaista tavoittaen – kuin elämässä konsanaan.”
Konsertti on ikärajaton.
https://glivelab.fi/events/silmien-takana-aliisa-syrja-idea-6617a62f1cd094e5c8e1cc96/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































