Svenkan Stand Up Club vol. 56

SVENKKA STAND UP CLUB PALAA SYYSKUUSSA PUOTILAN KARTANOON PE 6.9.2024!
Suomen parhaimpien stand up -klubien joukkoon kuuluva Svenkka Stand Up Club pääsee kesän ulkoilujen jälkeen takaisin Kartanon lämpöön.
Lippuja on hyvin rajoitetusti, joten kannattaa toimia nopeasti, jos mielii mukaan🤗.
Elokuussa tapahtuma oli kaikinpuolin loppuunmyyty.
Syyskuun tirehtöörinä toimii debyyttinsä Svenkan stand up clubilla tekevä Tommi Ylimäinen. Tommi ei päässyt toukokuussa, joten nyt otetaan revanssi, ja nostetaan odotuksia, johon Tommi takuuvarmasti pystyy vastaamaan!
Kemiläislähtöisen Ylimäisen komiikassa yhdistyvät pohjoinen suorapuheisuus, karu mustuus, terävät havainnot ja jopa härskiys, mutta kuitenkin hyväntahtoisesta paketissa.
Syyskuun koomikkokavalkadi on jälleen kerran sellainen, mitä ei kannata missään nimessä missata!
Jokainen ilta nimittäin tuo estradille myös muita kokeneita, sekä ihkauusia koomikoita - aina Suomen mielenkiintoisimmista ja tunnetuimmista lavatähdistä tuoreimpiin kasvoihin - ja kaikkea siltä väliltä.
Lavalla vierailee toisinaan myös ennalta mainostamattomia esiintyjiä ja ulkomailta saapuneita erikoisvieraita.
Esitys alkaa klo 19.
Liput 20€ (ovelta tai ennakkoon: https://events.liveto.io/events/svenkka-stand-up-1)
Kesto n.2-2,5 h, tiloissa ravintolapalvelut. Tilaisuus on K-18.
***DISCLAIMER: Esitykset saattavat sisältää voimakasta kielenkäyttöä ja/tai ahdistavia aiheita, eikä niitä siksi suositella herkille katsojille***
https://www.facebook.com/events/s/svenkka-stand-up-club-692024/443349455372737/
https://events.liveto.io/events/svenkka-stand-up-1
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: