Kenia-ilta – Kohti parempaa tulevaisuutta
Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Mitä kuuluu Nairobin nuorille? Taksvärkin ja Helinä Rautavaaran museon yhteisessä Kenia-illassa keskustellaan kenialaisten nuorten tulevaisuudesta.
From Zero to Hero: Roolimalleja Nairobista -näyttelyssä kenialaiset nuoret kertovat arjestaan ja siitä, kuinka he ovat muuttaneet elämänsä suuntaa.
Kenia-illassa 19.9. klo 18–20 nuorten tilanteesta on kertomassa Suomessa vierailulla oleva Eric Mukoya, Undugu Society of Kenya -kansalaisjärjestön toiminnanjohtaja. Järjestö on yli 40 vuoden ajan tehnyt töitä kadulla asuvien ja työskentelevien nuorten hyväksi.
Keniassa nuoret perustavat omia yhdistyksiä. Undugun kehittämä yhdistysmalli tarjoaa nuorille rakennetta elämään, vertaistukea ja vaikuttamismahdollisuuksia. Yhdistysmalli on saanut laajaa tunnustusta ja sitä on sovellettu myös kansainvälisesti.
Tarjolla on juotavaa ja pientä kenialaista syötävää.
Keskustelussa mukana ovat myös Undugun työtä Suomen kehitysyhteistyövaroin tukevan Taksvärkki ry:n toiminnanjohtaja Auli Starck sekä ohjelmasuunnittelija Jaakko Lavonius.
https://www.helinamuseo.fi/tapahtumat/kenia-ilta

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.