I love me -hyvinvointitapahtuma
I love me kokoaa hyvän olon, itsestä huolehtimisen ja elämästä nauttimisen teemat kokonaisuudeksi, jossa on säihkettä ja vauhtia, mutta jossa pysähdytään myös itsensä hyväksymisen äärelle.
Messuilla kuullaan myönteisen asenteen voimasta positiivisuuden perikuvalta räppäri Elastiselta. Muotiohjelmaa juontamassa nähdään tietysti Sami Sykkö. Ohjelmassa vinkkejä myös ihonhoitoon kuullaan Twistben Kati Partaselta ja Veera Brücklerilta. Ravinnosta ja kasvikunnan superfoodeista kertoo ravintoalan vaikuttaja ja kovan maamme eturivin asiantuntija Jaakko Halmetoja.
Jooga-alueella voit kokeilla mm. barre-treeniä ja pilatesta. Työpajoissa voit tutustua luonnonkosmetiikan valmistuksen saloihin. Luvassa myös vinkkejä värien käyttöön pukeutumisessa.
Messuilla esitellään tietysti myös tulevan kauden hius- ja meikkityylit, muodin kuumimmat trendit ja tuoreimmat kauneuden ja terveydenhoidon tuotteet sekä palvelut.
Messujen ohjelmalavoilla kuullaan lukuisia puheenvuoroja, nähdään tuttuja kasvoja ja opitaan uutta. I love jooga -salissa pääset osallistumaan joogatunneille ja työpajoissa pääset tekemään itse.
Mukana on myös laajasti alojen yrityksiä, joiden osastoilla teet löytöjä ja kuulet vinkkejä! I love me on yhdessäolon ja hyvinvoinnin viikonloppu.
Katso koko ohjelma täältä
I Love Me Messukeskuksessa 20.-22.10.2023
Avoinna
pe klo 10–19,
la ja su klo 10–18
Liput ennakkoon
17/11€ (6.10. saakka)
18/12€ (7.-20.10.)
Tapahtuman aikana
21/14€ (verkosta)
ovelta 23/16€
Osta liput verkkokaupasta
http://iloveme.fi
https://www.instagram.com/iloveme_official/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































