Queens of the Stone Age - The End Is Nero
QUEENS OF THE STONE AGE HELSINGIN JÄÄHALLISSA
Aikataulu maanantai 4.8.22025
18:00 ovet
19:45 So Good
21:00 Queens of the Stone Age
Maailman suurimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Queens of the Stone Age saapuu Suomeen ensi kesänä The End Is Nero -maailmankiertueensa saattelemana. Massiivisen suosittu kokoonpano esiintyy Helsingin Jäähallissa maanantaina 4. elokuuta. Illan avausnimenä nähdään vahvassa nousukiidossa oleva lontoolaisartisti So Good.
Joshua Hommen Palm Desertissä, Kaliforniassa vuonna 1996 perustaman Queens of the Stone Agen moniulotteinen musiikillinen kokonaisuus on vuosien saatossa ylittänyt genrerajat kunnianhimoisesti ja yksinkertaisen nerokkaasti. Runsaasta tuotannostaan tunnettu yhtye on uransa aikana julkaissut kahdeksan studioalbumia, joista viimeisin In Times New Roman… ilmestyi vuonna 2023.
Synkän maagisella hurmoksella verta ja hikeä kaihtamatonta rock-soundiaan maustavan QOTSA:n megahitit, kuten No One Knows, Little Sister, My God is the Sun ja Emotion Sickness ovat sementoineet yhtyeen paikan modernin rock-musiikin jättiläisten joukossa.
Yhdeksi maailman parhaista live-bändeistä kautta aikojen ylistetyn Queens of the Stone Agen muodostavat Joshua Homme (laulu, kitara), Troy Van Leeuwen (kitara), Michael Shuman (basso), Dean Fertita (koskettimet) ja Jon Theodore (rummut). Aavikolla syntynsä saanut pysäyttämätön voimanlähde on villinyt suomalaisyleisön edellisen kerran yli 10 vuotta sitten.
https://www.lippu.fi/artist/queens-of-the-stone-age
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































