Hanami - kirsikankukkajuhla
Kevään odotettua juhlaa vietetään kirsikkapuiden kukkiessa, perinteisen Roihuvuoren Hanamin merkeissä lauantaina 11.5.2024.
Roihuvuoren Kirsikkapuiston piknik-vilteillä ja hyväntuulisilla ihmisillä täyttävä Hanami-juhla järjestetään jälleen toukokuun auringon lämmittäessä. Roihuvuoren Hanami-tapahtumassa puistoon saapuu vieraita läheltä ja kaukaa viettämään japanilaista kevään juhlaa piknikin merkeissä.
Hanami, japaniksi 'kukkien katselu', on japanilainen kevään juhla, joka yhdistyy kirsikkapuiden kukinnan ajankohtaan ja vaihtelee vuosittain sään mukaan. Kirsikkapuiden kukinta kestää yleensä vain muutamia päiviä.
Hanamin ohjelmassa keskeistä on japanilaisen kulttuurin esittely sen eri muodoissa.
Perinteisesti tapahtumassa on nähty budo-lajien näytösesityksiä, näyttävä cosplay-pukukilpailu manga- ja anime-hahmoiksi pukeutuville, sekä japanilaista teetaidetta. Alueen ruokakojuissa myynnissä on japanilaisen ruokakulttuurin herkkuja.
Hanami-juhlassa julkistetaan myös uusi kirsikankukkaprinsessa. Sen julkistaa kirsikankukkakuningatar Julia Lehtinen. Valittujen edustustehtäviin kuuluvat Japanin ja Suomen välisten ystävyyssuhteiden ylläpitäminen kulttuurivaihdon kautta. Tähän ovat sisältyneet vierailut Japanin kirsikankukkakuningattarien ja heitä isännöivän organisaation Sakura no Kain luona Japanissa. Vierailut ovat huipentuneet Japanin parlamentin edustajien sekä pääministerin tapaamiseen.
Katso täältä tarkka ohjelma
Roihuvuoren Kirsikkapuistossa kukinta voi lämpötiloista riippuen olla hienoimmillaan jo toukokuun alussa. Vuonna 2023 rusokirsikan, puiston yleisimmän lajikkeen, kukinta oli loistossaan jo ennen Hanami-juhlaa, joka järjestettiin toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla. Tänä vuonna kukinta näyttää osuvan hyvin Hanamin ajankohtaan. Eri lajikkeiden kukintaa on odotettavissa myös myöhemmin toukokuun aikana. Puistossa kannattaa siis käydä ihastelemassa kirsikankukkia myös Hanami-juhlan ajankohdan ympärillä.
Roihuvuoren Kirsikkapuistossa ja läheisessä japanilaistyylisessä puutarhassa kukkii yhteensä satoja kirsikkapuita. Viime vuosina laajennettuun Kirsikkapuistoon on saatu myös vesiaihe ja uusia istutuksia.

Roihuvuoreen kirsikankukkaloistoa ihastelemaan saapuu yleisöä läheltä ja kaukaa. Kuva: Ants Vahter
Ajankohta:
11.5.2024 klo 12-18
Roihuvuori-Seuran järjestämä Hanami-juhla on kaikille avoin ja maksuton juhla.
Tervetuloa!
https://www.roihuvuori.fi/hanami/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































