Siltasen kesäkeikat 2025: Modem
Hinta: 10 / 12 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Siltasen terassilla kuullaan livemusiikkia läpi kesän! Torstaina 26.6. lavalle nousee Modem.
Modem on helsinkiläinen synapop-duo, jonka muodostavat Tytti Roto ja Ville Valavuo. Pitkään suomalaisessa punk- ja indie-undergroundissa vaikuttaneiden muusikoiden yhteinen mielenkiinto löytyi elektronisesta popmusiikista ja 1980-luvun synteettisestä äänimaisemasta, mikä inspiroi perustamaan uuden bändin. Muutaman viime vuoden aikana Modem on keikkaillut aktiivisesti suomalaisilla klubeilla ja kotimaan suurimmilla festivaaleilla (mm. Flow Festival, Sideways, Ruisrock) sekä kiertänyt Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa.
Bändin toiminta on ollut alusta asti varsin omavaraista, ja Modem onkin äänittänyt, miksannut ja taittanut kaikki levynsä itse, sekä julkaissut ne bändin omalla Modem Age Records -levymerkillä. Kehuttu debyyttialbumi Megalomania ilmestyi huhtikuussa 2024, ja albumi on sittemmin lisensoitu Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Australiaan, Japaniin ja Kaakkois-Aasiaan. Modem suunnittelee parhaillaan vuoden 2025 kiertueita ja työstää toista albumiaan, joka on tarkoitus julkaista vuoden 2025 aikana.
https://www.tiketti.fi/modem-siltanen-helsinki-lippuja/109388

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.