Nylon Beat - Tytöt Haluaa 30-vuotisjuhlakonsertti

Hinta: alk. 59,90 €
Ajankohdat:
la3.10.2026klo 18:00
Tapahtumasta:

Ikoninen pop-duo Nylon Beat juhlii ensi vuonna debyyttialbuminsa 30-vuotisjuhlavuotta ja järjestää sen kunniaksi TYTÖT HALUAA -jättikonsertin Helsingin Jäähallissa. 1990- ja 2000-luvuilla kotimaisen pop-musiikin suunnannäyttäjänä tunnettu duo loi musiikillaan soundtrackin kokonaiselle sukupolvelle ja onnistui rakentamaan merkittävän katalogin, joka elää suomalaisessa populaarikulttuurissa edelleen. Jonna Geagean ja Erin Anttilan muodostaman duon räiskyvää lavakarismaa tullaan todistamaan juhlakonsertissa Helsingin Jäähallissa lauantaina 3.10.2026.

Lisäkonsertit järjestetään torstaina ja perjantaina 1.-2.10.2026.

– Tytöt haluaa on kunnianosoitus kaikille niille pienille tytöille ja pojille, jotka ovat fanittaneet aikoinaan Nylon Beatia. Olemme jopa vähän häkeltyneitä siitä, kuinka vahvasti näin vuosien jälkeenkin soimme edelleen ihmisten soundtrackeissä ja muistoissa. Ajateltiin, että nyt kun albumista on kulunut ensi vuonna 30 vuotta, voitaisiin juhlistaa sitä Nylon Beatin historian isoimmalla ja pisimmällä keikalla ikinä. 90-luvulla ei ollut poppibändeillä, tai varsinkaan tyttöbändeillä, mitään asiaa isoihin halleihin ja tämä on meille todella merkityksellinen ilta. Tervetuloa iltaan, jossa astutaan meidän poppiunelmaan, annetaan Nylon Beatin poplaulujen viedä meidät yhdessä vähintään Nylonkuuhun ja takaisin, koska tytöt haluaa!, Nylon Beat kommentoi.

Nylon Beat nousi suomalaisen musiikin kärkinimien joukkoon vuonna 1996 julkaistulla, omaa nimeään kantavalla debyyttialbumillaan. Levy sisälsi useita jättihittejä, kuten Rakastuin mä looseriin, Teflonlove ja Naparengas. Poikkeuksellinen energia, tarttuvat kertosäkeet ja duon rohkea, teeskentelemätön karisma tekivät Nylon Beatista nopeasti paitsi listamenestyjän, myös ilmiön ja esikuvan monille.

Yhtye hallitsi myyntilistoja, täytti keikkapaikat ja keräsi ympärilleen laajan ja omistautuneen fanijoukon. Kappaleet kuten Viimeinen, Satasen laina ja Syytön nousivat aikansa klassikoiksi, jotka elävät edelleen radiosoitossa ja yleisön muistoissa.

Nylon Beat teki uransa aikana myös kansainvälisiä avauksia. Duolta julkaistiin englanninkielistä materiaalia ja markkinoita testattiin muun muassa Japanissa ja Etelä-Koreassa. Kiinnostus yhtyeen musiikkiin ei ole hiipunut: vuonna 2021 korealainen superyhtye Aespa julkaisi version kappaleesta Dreams Come True, joka pohjautuu Rakastuin mä looseriin -sävellykseen. Kappale on kerännyt YouTubessa yli 119 miljoonaa katselukertaa.

Nylon Beat lopetti aktiivisen uransa vuoden 2004 vaihteessa kahdeksan menestyksekkään vuoden ja yli puolen miljoonan myydyn levyn jälkeen. Sittemmin Nylon Beat on esiintynyt yhdessä harvakseltaan ja jokaisella kerralla yleisö on ollut haltioissaan. Harvinaiset esiintymiset ovat vahvistaneet toiveita mahdollisesta isommasta paluusta.

 

https://www.lippu.fi/artist/nylon-beat/

Spotify/Nylon_Beat


Tapahtumapaikka / Venue

Nordenskiöldinkatu 11-13
00250 HELSINKI


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)



Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.






Nordenskiöldinkatu 11-13
00250 HELSINKI
BANNER1_ALT


Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa
Lue lisää




BANNER1_ALT


Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä
katso ilmaspäivät




Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta
Lue lisää




Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa
Lue lisää




Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin
Lue lisää




Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa
Lue lisää




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Linnankoskenpuisto

Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton
Lue lisää




Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Parempi maailma, Arabia

Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa hullaannutaan tieteestä
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää







Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Voit myös nostaa tapahtumasi mainospaikkaan. You can also easily promote your event.

Kysy lisää / Ask for more: info (at) stadissa.fi


* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.