Nukkuvat Linnut, neliapila, aitojulia
Nukkuvat Linnut
Tiedätkö, missä linnut nukkuvat? Ne tuudittautuvat unille metsän siimekseen, näkymättömiin.
Nukkuvat Linnut -yhtye tekee musiikkia asioista, jotka jäävät piiloon metsän varjoon. All-female yhtyeen laulut käsittelevät vaikeita tunteita ja asioita, joista ei puhuta ääneen. Heidän musiikkinsa tuo tukahdetut tunteet pintaan. Bändin omaperäinen musiikki yhdistelee uniikkeja synasoundeja ja kauniita lauluharmonioita perinteisempään bändisoittoon. Yhtyeen musiikki leijailee indie-rockin, alt-popin ja taidemusiikin hämärillä rajamaastoilla.
Nukkuvat Linnut nosti itsensä suomimusan indie-skeneen vuoden 2025 aikana julkaisemalla neljä singleä sekä debyytti-EP:n "Olipa Kerran / Sen Pituinen Se". Kaikki neljä singleä huomioitiin Ylen radio-ohjelmissa sekä Radio Helsingin taajuudella. Nukkuvat Linnut hurmaa keikkayleisön taidokkaan soiton lisäksi aitoudellaan sekä kauniilla lavaestetiikallaan.
neliapila
neliapila on kahden laulaja-lauluntekijän muodostama yhtye, jonka kappaleet syntyvät muistivihkon, sähkökitaran ja kynttilän äärellä. Ystävykset kuvailevat musiikkiaan eivät enempää tai vähempää kuin stadion-folkiksi. Isot pop-melodiat, koskettavat lyriikat ja kauniisti yhteen sulautuvat äänet saavat kuulijansa kylmien väreiden valtaan.
Bändin kaksikko eli Aaro ja Nuppu ovat inspiroituneet esimerkiksi Fleetwood Macista, Phoebe Bridgersistä ja John Mayeristä.
“Halutaan luoda meidän musalla se sama nostalginen tunnelma, kuin laittaisi lempi CD-levyn mankasta soimaan”
aitojulia
Laulaja-lauluntekijä aitojulia kirjoittaa herkkispoppia ja on kuin paras ystävä, jonka laulut
tuntuvat lohdulliselta halaukselta. Laulujen ytimessä ovat artistin tunteista pursuavat
samaistuttavat lyriikat sekä herkkä tulkinta. Huhtikuussa 2026 aitojulia julkaisi ensimmäisen
singlensä nimeltä “TOPModel ystäväkirja”.
https://tavastiaklubi.fi/events/2026-08-15/nukkuvat-linnut-neliapila-aitojulia/118820/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Elokuussa nautitaan tunnelmallisista elokuvista ulkona |
![]() |
Bassot jyrisevät Koffin puistossa Taiteiden yönä |
![]() |
Kissojen Yöt tarjoavat tunnelmaa syyskuun iltoihin |
![]() |
Uusi stand-up -klubi kutittelee nauruhermoja keskiviikkoisin |
![]() |
Lapualaisooppera herää kummittelemaan Mustikkamaan kesässä |
![]() |
Vaasankatu täyttyi ihmisistä ja tunnelmasta toista kertaa |
![]() |
Näissä Helsingin satamissa nähdään kesällä loistoristeilijöitä |
![]() |
Onko tässä Helsingin upein sporttibaari? Sporttibistrossa yleisöryntäys |
![]() |
Michelin-kokki avasi viihtyisän kesäkeitaan Helsinkiin |
![]() |
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautui yleisölle |
![]() |
Sunnuntaikirppikset täyttävät Cafe Regatan pihan |
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |
























































