Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
Tikkurilan Teatteri juhlii tänä vuonna 50-vuotistaivaltaan ja kesäteatteriakin on tehty Kotiseututalo Påkaksen pihapiirissä jo vuodesta 1998. Tänä vuonna kesäisen näyttämön valtaavat Heinähattu ja Vilttitossu kumppaneineen.
Esityksessä Kattilakosken perhe lähtee lomanviettoon tasokkaalle perheelle tarkoitettuun mökkiin. Haaveissa siintävä huvila vaihtuu kaikkien kauhistukseksi onnettomaan pikkumökkiin, mutta onneksi naapurimökissä lomaansa viettävät erikoiset ja kiinnostavat taiteilijaveljekset. Äiti-Hanna lumoutuu taidemaalari Kustaa Rubensin lahjakkuudesta, mutta Heinähatulla ja Vilttitossulla herää epäilys taiteilijaveljesten henkilöllisyydestä: kaikki ei ole sitä miltä ensi silmäyksellä näyttää.
Miten kuvioon liittyvät oman kylän poliisit Isonapa ja Rillirousku? Entä Alibullenien neitien mittaamattoman arvokas reseptikirja? Näytelmä kertoo väärinkäsityksistä ja aikuisten hölmöydestä, se on tarina koko perheelle perinteisessä kesäteatteritunnelmassa!
Näytelmä on dramatisoitu Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan kirjan pohjalta ja sen on ohjannut Nina Rinkinen. Kotiseututalo Påkaksen idyllisessä ympäristössä on teatterielämyksen lisäksi tarjolla perinteinen buffetti sekä grilli on kuumana väliajalla.
Ensi-ilta: 12.6. klo 15
Muut esitykset:
Kesäkuu
ti 14.06.11 klo 18
ke 15.06.11 klo 18
to 16.06.11 klo 18
su 19.06.11 klo 15
ti 21.06.11 klo 18
ke 22.06.11 klo 18
Heinäkuu
su 24.07.11 klo 15
ti 26.07.11 klo 18
su 31.07.11 klo 15
Elokuu
ti 02.08.11 klo 18
su 07.08.11 klo 15
ti 09.08.11 klo 18
ke 10.08.11 klo 18
su 14.08.11 klo 15
ti 16.08.11 klo 18
su 21.08.11 klo 15
Esityspaikka: Kotiseututalo Påkas, Vanha Kuninkaalantie 2, 01300 Vantaa
Esityksen kesto: noin 2 tuntia väliaikoineen
Liput: 15 aikuiset/10 lapset /40€ perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta)
Lippuvaraukset: 044-0130036 arkisin klo 12-15 ja 2h ennen esityksen alkua tai liput@tikkurilanteatteri.fi
Lisätietoa:
www.tikkurilanteatteri.fi
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































