Pikkujättiläinen

Hinta: 31.00 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Katja Krohn
PIKKUJÄTTILÄINEN

Odotettu nykydraama Katja Krohnilta!

Kristiina Suxén on tieteelle ja työlleen omistautunut molekyylibiologi, jonka erikoisalaa on sinilevien tuottama bioenergia. Kristiina elää Markuksen ja 17-vuotiaan Karo-poikansa kanssa uusioperheen arkea, jossa vastuu lapsista on Kristiinan kunnianhimon takia jäänyt isälle. Kristiina epäonnistuu hakiessaan professuuria Helsingin yliopistosta, mutta saa yllättävän työtarjouksen vanhalta tuttavaltaan Janilta. Euroopassa toimiva Heliogen on kaupallinen yhtiö, jonka palvelukseen Kristiina voisi antaa tietonsa ja taitonsa. Unelmien työpaikkaan kuitenkin sisältyy vaikea eettinen valinta tieteen avoimuuden ja voittoa tavoittelevan liiketoiminnan välillä. Hulttiomainen Karo kiinnostuu uuden tyttöystävänsä Lauran myötä ympäristönsuojelusta. Kun henkilökohtaisen kriisinsä hämmentämä Kristiina kertoo Karolle yhtiöstä salaisia tietoja, puoliksi pilan päiten alkanut ympäristötoiminta radikalisoituu kuolemanvakavaksi.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Pikkujättiläinen on yllättävä ja moralisoimaton draama pienistä ihmisistä suurten moraalisten kysymysten äärellä. Kuinka suurta vastuuta voi yksi ihminen kantaa? Voiko tiede ratkaista maailman ongelmat? Pikkujättiläinen kuvaa länsimaisen ihmisen paradoksaalia tilannetta ennennäkemättömässä aineellisessa hyvinvoinnissa kauheiden tulevaisuudennäkymien edessä. Samalla se on syvä inhimillinen draama perheestä, kunnianhimon seurauksista, kyvystä nähdä tarkasti kauas mutta sokeudesta sille, mitä lähellä tapahtuu.???

ROOLEISSA Wanda Dubiel, Lotta Lindroos, Samuli Niittymäki, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen, Tuomas Rinta-Panttila sekä Joel Bonsdorff, Lauri Karo ja Leo Pärnänen

OHJAUS Katja Krohn?
PUVUT Riitta Anttonen-Palo

Kantaesitys Pienellä näyttämöllä 2.12.2011

Tapahtumapaikka / Venue

Bergbominkuja
00100 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Bergbominkuja
00100 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)