Suomenlinnan Rannikkorykmentti ampuu kunnialaukaukset 200-vuotiaalle pääkaupungille. Laukaukset ammutaan torstaina 12.4. klo 12.00 Kuivasaaresta, puolustusvoimien omistuksessa olevasta linnakesaaresta Helsingin edustalla, Isosaaren länsipuolella.
Kunnialaukauksia ammutaan erityisen tärkeiden tapahtumien kunniaksi. Nyt käytettävällä tykillä ammuttiin Kuivasaaresta ensimmäiset kunnialaukaukset Suomen itsenäisyyden 75-vuotispäivänä 6.12.1992.
Kunnialaukaukset kuuluvat parhaiten rannikon läheisyydessä, esimerkiksi Kauppatorilla. Ammunta toteutetaan niin kutsuttuna vesilaukauksena, jolloin ammunnassa ei käytetä kranaatteja. Ammuntaa voi seurata myös vesialueelta, mutta tykkiin on pidettävä riittävä varoetäisyys laukauksen synnyttämän erittäin suuren paine- ja äänivaikutuksen vuoksi.
Tykkimiehistö kuuluu Rannikkotykistökiltaan, joka hoitaa tykkiä yhtenä Kuivasaaren monista museotykeistä. Rannikkotykistökilta on myös kunnostanut tykin nykyiseen kuntoonsa.
Tykki on venäläisvalmisteinen 305 mm kaksoistornitykki 305/52 O eli 305 millimetrin 52 kaliiperin merikanuuna, jonka valmistaja on Obuhovin terästehdas.
Katso vahvistusviesti sähköpostistasi. Vahvistuksen jälkeen olet mukana ja saat jatkossa vapaa-ajan vinkit sähköpostiisi.
Emme lähetä viestejä usein. Viestit kannattaa pitää tallessa ja palata niihin myöhemminkin.
Stadissa.fi - nappaa vinkit vapaa-ajalle!
Tämä kenttä on pakollinen.Anna sähköpostiosoite oikeassa muodossa.Syötä tiedot oikeassa muodossa. E.g.: 10 € / 15 €Tietoja ei ole tallennettu. Haluatko varmasti sulkea lomakkeen?Odottamaton virhe (kuten nettiyhteyden katkeaminen) esti tietojen tallentamisen.. Yritä uudelleen.Anna päivämäärä.Anna alkamisaika.Some dates are being edited. Please confirm your changes before submitting the form.Your upload exceeds the authorised amount. Please remove some files and try again.Tuntematon virhe esti kuvien tallentamisen. Kokeile uudestaan esimerkiksi pienentämällä ensin kuvatiedoston kokoa.You must accept the images publishing terms and condition.You forgot to choose an image to upload. Please select one now.Bad date format, please use the calendar to pick a date.