High On Fire (Usa)
Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Yhdysvaltalainen stoner-kolmikko High on Fire saapuu ensi talvena viimeinkin Suomeen. Sleep-yhtyeestä tutun Matt Piken johtama kokoonpano esiintyy tiistaina 26. helmikuuta Tavastialla, ja kahtena seuraavana iltana vuorossa ovat konsertit Tampereen ja Turun Klubeilla. Minikiertueen liput tulevat myyntiin Tikettiin torstaina 29. marraskuuta.
Vuonna 1998 Oaklandissa perustettu High on Fire tunnetaan raskaasta stoner-, sludge- ja doom-junttauksesta, mutta etenkin viimeisimmillä albumeillaan yhtye on maustanut Black Sabbath -henkistä keitostaan myös ripauksella Motörheadin suoraviivista mättöä ja Celtic Frostin varhaista thrash metalia. Vahvasti bändin ainoaan alkuperäisjäseneen, vokalisti-kitaristi Matt Pikeen, personoituva yhtye kuuluu modernin raskaan musiikin keskeisiin nimiin. High on Fire on vuosien saatossa kiertänyt maailmaan muun muassa The Melvinsin, Metallican, Kylesan ja Lamb of Godin kanssa sekä levyttänyt muun muassa Man's Ruin- ja Relapse -levymerkeille.
Tällä hetkellä High on Fire on ajankohtainen huhtikuussa ilmestyneen kuudennen pitkäsoittonsa "De Vermis Mysteriis" tiimoilta. Convergesta tutun Kurt Balloun tuottama albumi on noussut yhdeksi bändin suurimmasta arvostelumenestyksistä. Tänä vuonna päivänvalon näki myös Southern Lord -levymerkin uudelleenjulkaisu yhtyeen vuoden 2000 debyyttialbumista "The Art of Self Defense".
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















